Rauman Poikasoittokuntaa kuullaan vappuna videon välityksellä – "Kohtalaisen työläs, mutta mielenkiintoinen projekti"

Rauman vappuun kuuluu vahvana perinteena Rauman Poikasoittokunnan vappumarssi. Tänä vuonna Poikasoittokunnan soittoa kuullaan Vappu Yhdessä! – Suora lähetys Iso-Hannusta -tapahtumassa videon välityksellä.

– Videon teko oli mielenkiintoinen prosessi. Kuvaaminen ei ollut kovin helppoa erilaisten häiriöäänien kuten oven paukahduksien tai koiran haukahduksien takia. Kaikkineen kohtalaisen työläs, mutta kuitenkin kiva projekti, joka kannatti tehdä, Rauman Poikasoittokunnan kapellimestari Anne Lehtomäki-Koskinen kertoo.

– Kappale, jonka valitsimme videolla esitettävän on ollut osana vappumarssia jo parinkymmenen vuoden ajan.

Lehtomäki-Koskinen myöntää, että vappu ilman perinteistä vappumarssia tuntuu oudolta.

– Olen itse aloittanut Poikasoittokunnassa 7-vuotiaana, josta eteenpäin olen joka vappu ollut soittamassa jossakin. Ei ole varmaan ikinä ollut vapaata vappuna, Lehtomäki-Koskinen pohtii.

Vapun lisäksi Rauman Poikasoittokunnan kevät muuttui poikkeustilan myötä muutenkin merkittävästi.

– Meillä olisi ollut todella tiukka kevät. Paljon isoja juttuja, kuten Talent-kilpailu, SM-kisat sekä paljon keikkoja. Myös harjoittelu on muuttunut, sillä meillä on melkein 70 soittajaa emmekä voi harjoitella yhdessä. Soittajien yksityistunnit ovat edelleen normaalisti, mutta yhteisiä kappaleita täytyy vain työstää yksin kotona.

– Totta kai tilanne on kaikille erikoinen, mutta jatketaan sitten taas täysillä kun se on jälleen mahdollista, Lehtomäki-Koskinen päättää.

Vappu Yhdessä! – Suora lähetys Iso-Hannusta -etävapputapahtuma järjestetään Raumalla perjantaina 1.5. klo 14.00 alkaen. Tapahtuman tarkoituksena on koota yhteen perinteiset raumalaiset vapunpäivän ohjelmat ja striimata ne suorana lähetyksenä kaupunkilaisten koteihin! 

#YhdessäOlemmeRauma