Veit sanat suustani

Kaupallinen yhteistyö: Rauman teatteri

Onnistunut näytelmä vaatii useiden ihmisten saumatonta yhteistyötä, jotta kaikki palaset loksahtavat kohdalleen. Tässä sarjassa tutustutaan Rauman teatterin ihmisiin ja tarinoihin näyttämöltä ja sen takaa.

raisa sorri meikkauspeilin edessä
Raisa Sorri on näytellyt Rauman teatterissa vuodesta 1998. Kuva: Sanna Seppälä

“Teimme joitakin vuosia sitten Tapio Koivukarin näytelmää Missä aallot murtuvat. Minä ja Julkusen Timo näyttelimme siinä veljeksiä. Kävi niin, että Timo sairastui ja tarvittiin tuuraaja.

Saimme kyseisen näytelmän ohjaaja-dramatisoija Sakari Kirjavaisen paikkaamaan Julkusta. Hän tunsi tekstin hyvin, joten ei ollut mitään hätää. Ehdimme siinä päivällä vielä hieman harjoitellakin ennen illan esitystä. Kaikki sujui hienosti siihen asti, kunnes istahdimme paattiin merelle ihailemaan tähtitaivasta. Piti siinä puhella kaikenlaisia syvällisiä asioita.

Sakari aloitti kuitenkin kohtauksen minun vuorosanoillani eikä Julkusen! Ei siinä auttanut muu kuin seurata perässä ja vastailla sitten puolestaan Julkusen repliikeillä. Onneksi muistin ne melko hyvin, sillä muuten olisi pitänyt heitellä ihan omiaan.

Hauskinta oli, että Sakari ei itse edes ollut huomannut replojen menneen sekaisin ennen kuin näytöksen jälkeen, kun kysyin, että huomasitko. Itsellä oli ihan mieletön onnistumisen fiilis, kun sai homman vietyä kunnialla maaliin.

Toisen kerran Fingerporia tehdessä eräs noin paristakymmenestä hahmostani oli työnjohtajamies. Odottelin vuoroani sivunäyttämöllä hahmon peruukki päässä. Tunnetusti tämä on yksi niistä näytelmistä, joissa hahmoja vilisee valtavat määrät, ehkä noin 70 hahmoa yhteensä.

Samaan aikaan Kulmalan Juha heitti lavalla rukkaset käsistään sivunäyttämölle. Nuo lentävät rukkaset sivalsivat minulta peruukin päästä juuri, kun minun piti jo lähteä lavalle. Ehdin hädin tuskin napata peruukin maasta ja läntätä sen vain nopeasti pääni päälle. Oli siinä naurussa pitelemistä sekä minulla että vastanäyttelijälläni, kun astelin lavalle toisella kädellä peruukista kiinni pitäen.”


KUKA?

Kuka: Raisa Sorri

Tosielämän rooli: Näyttelijä Rauman teatterissa vuodesta 1998

Motto: Päivä kerrallaan

Aina ennen näytöksen alkua minä… venyttelen lihakset, jotta saan kropan auki ja ääni kulkee paremmin.

Näyttelen mieluiten roolissa, johon... on kirjoitettu inhimillisiä piirteitä, joista on hyvä rakentaa hahmo.


Rauman teatterissa keväällä 2022:

Nukkekoti, Pirtumiehet, Varasto, Hui Kauhistus!

Liput ja lisätiedot:

raumanteatteri.fi

#YhdessäOlemmeRauma