"Toivottavasti ihmiset löytävät nopeasti takaisin kulttuurin pariin, kun tilanne sen sallii"

Teatteriyhdistys Fake, Sieravuoren kesäteatteri
Badding-musikaalin Brummissa kuvattu tallenne on katsottavissa Teatteriyhdistys Faken Vimeosta. Kuva Sieravuoren kesäteatterista. Kuva: Elmeri Elo

Teatteriyhdistys Faken kevään ja alkukesän suunnitelmat kaatuivat koronaviruksen myötä täysin. 

– Pitkään toivoimme, että heinäkuussa olisimme voineet esittää Katri Helena -musikaalia. Ohjeistukset ovat kuitenkin vielä niin epäselviä, eikä tiedetä, miten ihmiset uskaltaisivat teatterinäytöstä lähteä katsomaan, joten lopulta päätimme peruuttaa esitykset, Teatteriyhdistys Faken puheenjohtaja Lauri Ketonen huokaa.

– Yritämme kuitenkin, jos saisimme esimerkiksi striimattua esityksestä konserttiversion.

Jos katsottavaa kaipaa heti, Teatteriyhdistys Faken Vimeo-tililtä löytyy Badding-musikaalin tallenne, johon voi ostaa katseluoikeuden vielä 4.6. asti. 

Huippuohjaajan luomus ensi-iltaan elokuussa

Elokuun 15. päivä ensi-illan Kulttuurikuppila Brummissa saa musiikki- ja tanssiteatteriteos Take a train to Rauma. Esitykset oli tarkoitus järjestää jo keväällä, mutta ajankohtaa jouduttiin muuttamaan poikkeusolojen vuoksi.

– Harmi, että jouduimme siirtämään ensi-iltaa, mutta toivottavasti elokuussa vihdoin päästään esiintymään.

Take a train to Rauma näytöksiä on kuusi 15.–20.8.2020, ja lipun voi ostaa esimerkiksi osoitteesta tiketti.fi.

– Esitys sisältää paljon musiikkia ja tanssia, se on koskettava, mutta samaan aikaan viihdyttävä. Esityksen on luonut Jens Walentinsson, joka on aivan huippuohjaaja, Ketonen kehuu.

Teatteri kaipaa tekijöitä ja yleisöä

Kesän edetessä ja syksyn lähestyessä teatteritoiminta pääsee toivottavasti jatkumaan taas täysin normaalisti.

– Toivottavasti ihmiset löytävät takaisin kulttuurin pariin nopeasti, kun tilanne sen sallii.

Ketonen paljastaa, että heillä on isoja suunnitelmia syksyä varten. Yksi niistä on koe-esiintyminen, johon ovat tervetulleita kaikki teatterista kiinnostuneet. Tekijöitä tarvitaan niin lavalle kuin sen ulkopuolellekin.

Kesän jälkeen myös Kuumia aaltoja jatkaa keikkailua.

– Kannattaa ottaa meidän Facebook ja Instagram seurantaan, niin pysyy ajan tasalla, Ketonen vinkkaa.

#YhdessäOlemmeRauma