SalBan miehet aloittavat uudessa Suomisarjassa – tyttösalibandy kovassa kasvussa

Kuva: Elmeri Elo / Elonkuvaus

Rauman SalBassa on suunnattu katseet vahvasti tulevaan. Mennyt kausi päättyi kaikkien joukkueiden osalta kesken, kun koronapandemia käänsi koko maailman ylösalaisin.

– Useimpien joukkueidemme toiminta lähti kesäkuun alussa todenteolla käyntiin. Pääsimme siirtymään pienryhmäharjoittelusta koko joukkueen yhteisiin lajiharjoitteisiin. Etenemme tarkoin Suomen hallituksen ja Salibandyliiton ohjeistusten mukaan, urheilutoimenjohtaja Joni Rokosa kertoo.

Korona ja sen aiheuttama shokki oli kaikkialla melkoinen. Rokosa kertoo aistineensa tulevaa jo viikkoa ennen tiukkojen rajoitusten voimaan astumista.

– Kyllähän se yllätti, kun tajusi kuinka isosta asiasta on kyse. Hieman ehdin jo valmistautua siihen, että hommat saattavat keskeytyä kuin seinään. Ymmärrettäväähän kausien keskeytyminen oli, sillä kyse oli ihmisten terveydestä ja turvallisuudesta.

Seuran taustoissa on tehty ahkerasti töitä jo tulevaa kautta varten. Naisten 1.divisioona joukkueen ringissä on tällä hetkellä 25 pelaajaa. SalBassa on tehty viime vuodet ahkerasti töitä tyttöjen salibandypolun rakentamisessa.

– Ryhdyimme rakentamaan tätä polkua vuonna 2017 ja teimme aikataulun tyttösalibandyn kehityksen osalta. Etenemme suunnitelman mukaisesti, mutta olemme aikataulullisesti tavoitteissa jopa hieman edellä.

Sillä on iso merkitys, että tämän polun päässä on kilpailullinen naisten edustusjoukkue.

– Pyrimme tuomaan kaikessa tekemisessä esiin naisten ja miesten joukkueita tasa-arvoisesti. Kun lähdetään panostamaan tyttöjen ja naisten salibandyyn, on oltava valmis tekemään toimintaan rakenteellisia muutoksia. Me olimme tähän valmiita ja sen positiiviset tulokset ovat näkyneet.

Kuva: Elmeri Elo / Elonkuvaus

Urheilustrategia ohjaa kehitystyötä

Miesten joukkue pelaa ensi kaudella aivan uudessa Suomisarjassa. Salibandyn kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla pelataan kolmessa 10 joukkueen lohkossa ylialueellisesti.

– Suunta on oikea, sillä nousimme ylöspäin ja uskon, että tämä sarjataso on tässä kohtaa meille paras vaihtoehto. On tärkeää, että pääsemme pelaamaan ylialueellisia pelejä, mikä tekee toiminnasta ammattimaisempaa, Rokosa toteaa.

– Pelaajasopimuksia meillä on kasassa nyt miesten puolella 23 ja joitain neuvotteluita on edelleen käynnissä. Tämän lisäksi meillä on niin sanotussa kesäringissä useampia pelaajia tryoutilla.

Kuva: Elmeri Elo / Elonkuvaus

Rokosalla on alkamassa uusi rooli, sillä pitkän pelaajakokemuksen omaava mies on nyt urheilutoimenjohtajan tehtävän lisäksi miesten edustusjoukkueen päävalmentaja.

– Teemme tätä yhdessä pelaajien ja muun valmennuksen kanssa. Valmennustiimiin kuuluvat myös Ilkka Hurmerinta ja Sami Järvenpää sekä erikoistilanteista vastaava pelaaja Janne Hyvönen. Kasassa on hyvä nelikko, jossa jokaisen vahvuudet ja persoonat saadaan käyttöön.

– Olen sanonut jätkille, etten lähde omaa persoonaani muuttamaan miksikään suureksi valmentajaegoksi. Olen enemmän ohjeistava kuin niin sanottu huutava valmentaja. Jätän ne hommat Hurmerinnalle ja Järvenpäälle, Rokosa naurahtaa.

SalBassa on jäseniä 575, mikä nostaa raumalaisseuran Suomen 20 suurimman salibandyseuran joukkoon.

– Urheilustrategiamme on tehty vuoteen 2022 asti, ja sen mukaan toimintaa viedään eteenpäin. Sitä ryhdytään varmasti tässä jossain vaiheessa päivittämään ja viemään pidemmälle. Toiminta menee koko ajan kaikilla osa-alueilla eteenpäin, Rokosa hymyilee.

Tutustu Rauman SalBaan tarkemmin osoitteessa www.salba.fi

#YhdessäOlemmeRauma