Revi siitä!

Kaupallinen yhteistyö: Rauman teatteri

Onnistunut näytelmä vaatii useiden ihmisten saumatonta yhteistyötä, jotta kaikki palaset loksahtavat kohdalleen. Tässä sarjassa tutustutaan Rauman teatterin ihmisiin ja tarinoihin näyttämöltä ja sen takaa.

Tuula Kupiainen-Koivisto istuu meikkauspöydän peilin edessä
Tuula Kupiainen-Koivisto on työskennellyt Rauman teatterissa vuodesta 1997. Kuva: Sanna Seppälä

“Teimme Rauman teatterissa Victor Victoriaa. Raisa Sorrilla oli todella tyköistuva iltapuku, jossa oli sivussa vetoketju. Minun tehtäväni oli näytöksen aikana avustaa näyttelijöitä asujen pikavaihdoissa. Vastanäyttelijän piti kuitenkin avata puvun vetoketjua jo hieman alkuun ennen Raisan poistumista näyttämöltä.

Olimme kyllä huomanneet, että Raisan puvun vetoketju ei oikein kulkenut nätisti, mutta emme olleet ehtineet korjata sitä vielä. Raisa tuli lavalta erääseen pikavaihtoon luokseni kauhistunut ilme kasvoillaan ja kuiskasi: “Jani ei saanut vetoketjua auki”.

Minulla oli aikaa miettiä seuraavaa siirtoani vain muutama sekunti, vaikka muulle porukalle oli onnistuttu vihjaisemaan ongelmasta ja he osasivat hieman hidastella lavan tapahtumia.

Hätäpäissäni otin vetoketjun reunoista kiinni ja repäisin sen voimalla auki. Kävi kuitenkin niin, että lukko jäi keskelle jumiin ja päät vain avautuivat. Onneksi sain haparoitua käsiini sakset, joilla sain vetoketjun katkaistua ja Raisa vapautui puvustaan. Lopulta hän myöhästyi seuraavasta roolistaan vain parin repliikin verran.

Tehtäviini teatterilla kuuluu maskeerauksen ja kampausten lisäksi peruukkien, kaljujen, tekonenien ynnä muiden asusteiden valmistaminen. On ihanaa saada käyttää luovuuttaan ja keksiä aina jotain uutta.

Näytösten päättymisen jälkeen kaikki asusteet huolletaan ja varastoidaan huolellisesti, jotta niitä voidaan myöhemmin käyttää taas pohjana uusille jutuille. Esimerkiksi peruukkeja ja kaljuja voidaan muokata helposti erilaisiksi. Teen jokaisesta näyttelijästä aina oman “kuolinnaamion”, jotta asusteet istuvat täydellisesti kunkin kasvoille.”


KUKA?
 

Kuka: Tuula Kupiainen-Koivisto

Tosielämän rooli: Kampaaja-maskeeraaja Rauman teatterissa vuodesta 1997

Motto: Aika auttaa

Aina ennen näytöksen alkua minä… huollan edellisen näytöksen peruukit ja muut välineet sekä maskeeraan näyttelijät esityskuntoon.

Olen mieluiten mukana näytelmässä, joka… haastaa ainakin jossain vaiheessa, joko suunnittelu- tai toteutusvaiheessa.


Rauman teatterissa kaudella 2021–22:

Pirtumiehet, Nukkekoti, Varasto, Hui Kauhistus!

Liput ja lisätiedot:

www.raumanteatteri.fi

#YhdessäOlemmeRauma