Lokin ja lentokoneiden kanssa kilpasilla

Kaupallinen yhteistyö: Rauman teattteri

Onnistunut näytelmä vaatii useiden ihmisten saumatonta yhteistyötä, jotta kaikki palaset loksahtavat kohdalleen. Tässä sarjassa tutustutaan Rauman teatterin ihmisiin ja tarinoihin näyttämöltä ja sen takaa.

Aarni Kivinen vierailee Rauman teatterin Pirtumiehissä keväällä 2022. Kuva: Sanna Seppälä

“Näyttelijän urani alkuaikoina, kesällä 1993 esitin Ylioppilasteatterissa monologia Suomen sota. Paikkana oli kesänäyttämö Mustikkamaalla. Omasta mielestäni esitys sujui oikein mallikkaasti. Jossain vaiheessa kuitenkin huomasin, että yleisöhän katsoi selvästi muutaman metrin ohi minusta.

Mietin siinä, että mitä ihmettä siellä oikein tapahtuu, kunnes huomasin, että läheisen tolpan nokassa istua pönötti lokki. Lokki oli siis minua kiinnostavampi, enkä nuorena näyttelijänalkuna osannut oikein vielä ottaa tilanteesta iloa irti ja tempaista lokkia osaksi monologia. Sittemmin on onneksi tullut kehitettyä omaa läsnäoloa lavalla.

Viime kesältä on jäänyt hieman ikävämpi muisto, kun näyttelin Ryhmäteatterissa Sofian maailmassa. Saimme kilvoitella samaan aikaan yllä lentäneiden hävittäjälaivuiden äänen kanssa. Massiivinen ilmailunäytös kesti koko esityksen ajan ja jyrinä oli taukoamaton. Siinä sitten yritimme huutaa kovempaa kuin hävittäjät. Ihan kaikki nyanssit eivät siinä ehkä välittyneet katsojille.

Näyttelijän työ on jatkuvaa uuden luomista, ja pyrinkin tuomaan jokaiseen näytökseen aina jotain uutta ja erilaista. Haluan välittää katsojille aitoutta, ja monesti inhimillinen virhe tuo nimenomaan sitä, ja näin se saattaa toimia lavalla jopa lahjana. Joskus voi käydä niin, että näytteleminen loppuu ja selviytyminen alkaa. Lavalla siis sattuu ja tapahtuu kaikenlaisia kommelluksia, mutta ne kuuluvat asiaan, ja harva niistä jää sen enempää mieleen.

Raumalle oli muuten tosi kiva tulla vierailulle. Olinkin viimeksi käynyt täällä uimakisoissa joskus kauan sitten. Meillä on täällä mukava työryhmä ja minut on otettu hyvin vastaan. Mutta pääsisipä tänne junalla.”


Kuka: Aarni Kivinen

Tosielämän rooli: Näyttelijä 35 vuoden kokemuksella, työskentelee pääsääntöisesti Helsingissä, mutta on vieraillut Turussa ja Mikkelissä, sekä nyt ensimmäistä kertaa Raumalla.

Motto: Elä!

Aina ennen näytöksen alkua minä… avaan ääneni ja tunnustelen tilannetta tuottaakseni toivotun rytmin esitykseen. Roolista riippuen haen myös tiettyä rentoutta tai lämmittelen lihakset.

Näyttelen mieluiten roolissa, joka… sisältää kiinnostavia henkilöhahmoja, joiden nahkoihin pääsen sukeltamaan ja sitä kautta saan tutustua uusiin ihmisiin. Etenkin monisärmäiset ja oman luontaisen persoonan ulkopuoliset hahmot ovat mielenkiintoisia.


Rauman teatterissa kevätkaudella 2022:

Pirtumiehet, Hui kauhistus!

Rauman kesäteatterissa 2022:

Dingo


Liput ja lisätietoja: raumanteatteri.fi

#YhdessäOlemmeRauma