Laatua lautaselle

Kaupallinen yhteistyö: Ravintola Sydvest 

Eppu Sjöblom kehuu Sydvestin sisäpihan terassia mukavaksi asiakkaiden kohtaamispaikaksi. Kuva: Sanna Seppälä

Laadukas ruokaravintola laadukkailla juomilla. Näin luonnehtii keittiömestari Eppu Sjöblom tiivistetysti luotsaamaansa Ravintola Sydvestiä.

Kuninkaankadulla Vanhassa Raumassa sijaitseva Sydvest elää sesongissa, mutta periaatteista ei tingitä.

– Kaikki tehdään alusta asti itse, ja aina hyvistä raaka-aineista. Oli kyseessä lounas, a la carte tai catering, Sjöblom vakuuttaa.

Lounaalla tosin valmistusmenetelmät pidetään hieman yksinkertaisempina, mutta oikomiseen ei sorruta silloinkaan.

Kesä näkyy menussa ja terdellä

Kesä on Sydvestissä, kuten muuallakin Vanhassa Raumassa vuoden kiireisintä aikaa, kun matkailijat täyttävät kaupungin. Vaikka ravintolassa on sisällä vain 30 asiakaspaikkaa, niin tehokkaan kierron ansiosta Sydvest on selvästi kokoaan suurempi ravintola.

Kesä näkyy Sydvestissä paitsi kiireenä, myös iloisena ja kevyenä kesämenuna.

– Juhannuksen jälkeen vaihtuvassa kesämenussa on paljon grillattavaa ja värejä. Onhan kesällä kaikki vaan yksinkertaisesti niin hyvää. Sesongin parhailla kasviksilla ei kannata liikaa lähteä kikkailemaan, vaan antaa puhtaiden makujen maistua.

– Meillä on tässä ihan vieressä mitä mainioin raaka-aineiden täydennysvarasto. Torilta tulee usein poimittua mukaan tuoreita mansikoita, sipuleita tai naattiporkkanoita.

Niin, ja onhan Sydvestissä tietenkin myös kesäterassi, joka tuo 15 asiakaspaikkaa lisää. Suojaisan sisäpihan terassilla riittää mukavasti lämpöä myöhäiseen iltaan asti. Lounasajan paahteessa terdellä saattaa jopa tulla vähän liiankin kuumat oltavat.

"Terassi on meille asiakkaiden kohtaamispaikka."

– Terassi on meille sellainen asiakkaiden kohtaamispaikka. Kokkimme työskentelyä pääsee seuraamaan ihan läheltä, kun grillaamme siinä ulkona.

– Paikalliset eivät niin helposti löydä terassillemme, kun se ei suoraan näy kadulle. Turistit ovat ehkä tottuneempia kurkistelemaan sisäpihoillekin.

Sjöblom vinkkaa vielä lopuksi, että Sydvestin monipuolisiin palveluihin kuuluvat myös laadukas catering sekä kokki kotiin -palvelu. Elokuussa on vielä hyvin tilaa isommillekin juhlille, ja arkipäiville tilaa löytyy aikaisemminkin. Kesäviikonloppujen täyttyessä kaikenlaisista juhlista ja muista menoista voisi vaikkapa työpaikan tykypäivän pitää ihan arkenakin.

#YhdessäOlemmeRauma