Kuinka Tainasta oli tulla Anna-Kaisa Hermunen

Kaupallinen yhteistyö: Rauman teatteri

Ilkka Merivaara
Ilkka Merivaara näyttelee Rauman kesäteatterissa nyt toista kertaa. Kuva: Sanna Seppälä

Onnistunut näytelmä vaatii useiden ihmisten saumatonta yhteistyötä, jotta kaikki palaset loksahtavat kohdalleen. Tässä sarjassa tutustutaan Rauman teatterin ihmisiin ja tarinoihin näyttämöltä ja sen takaa.

“Kolme kesää sitten teimme Rauman kesäteatterissa Junnu Vainiosta kertovaa “Sellaista elämä on” -musiikkinäytelmää. Ihan siinä näytelmän alussa olimme kaikki vielä nuoria poikia, minä Reijo “Rempo” Tanina ja Heikki Mäkäräinen Juha “Junnu” Vainiona.

Rempo siinä sitten näki ensimmäistä kertaa Junnun tulevan vaimon, Tainan. Mutta mitä ihmettä, en mitenkään saanut päähäni tämän roolihahmon nimeä, Tainaa. Yritin siinä ikuisuudelta tuntuvan ajan palauttaa sitä mieleeni, mutta ainoa nimi, jonka sain sillä hetkellä kielen päälle, oli Anna-Kaisa Hermunen.

Kiertelin ja kaartelin yrittäen välttää nimen sanomista. Keksin kaikenlaisia kiertoilmaisuja, miten voisin kuvailla Tainaa sanomatta hänen nimeään. Hän oli muun muassa “tämä Suomen mestariuimari, joka menee joka tiistai ja torstai Onni Vilkkaan bussilla Helsinkiin treeneihin”.

Siinä minuuttien madellessa ehdin jo kirjoittaa mielessäni historiankin uusiksi - Rakkain terveisin Tainasta tulisikin Rakkain terveisin Anna-Kaisa Hermunen. Loppukesä oltaisiin sitten voitu mennä Anna-Kaisalla, ellen olisi viime hetkillä saanut kakistettua ulos nimeä Taina.

Usein ne on juuri ne itsestään selvät, helpot asiat, jotka vuorosanoista unohtuvat. Ne, joiden eteen ei näe vaivaa. Kommelluksia tapahtuu toisinaan myös vauhdikkaissa roolien vaihdoissa. Ajatus saattaa olla jo seuraavassa roolissa, joita samalla näyttelijällä voi olla yhteensä jopa enemmän kuin kymmenen.”


Kuka?

Nimi: Ilkka Merivaara

Tosielämän rooli: Monipuolisia näyttelijän ja ääninäyttelijän töitä vuodesta 1987, Rauman kesäteatterissa nyt toista kertaa mukana

Motto: Vaali vastanäyttelijää – Leif Wagerin sanoin

Aina ennen näytöksen alkua minä... käyn hyvissä ajoin kaikki omat tekstit läpi huolella, jotta olen varma lavalla. Sen jälkeen voin ottaa hetken rennosti.

Näyttelen mieluiten roolissa, jossa… olen tehnyt kotiläksyni ja minulla on varmuus omaan tekemiseeni. Erityisesti komedian tekeminen kiehtoo, koska se on samalla vaikeaa ja kuitenkin hauskaa.

Rauman kesäteatterissa 2021: Mitä kuuluu Marja-Leena?

Liput ja lisätiedot:

raumanteatteri.fi

#YhdessäOlemmeRauma