Kontion kahvila täyttää 40 vuotta

Kaupallinen yhteistyö: Kontion kahvilat ja leipomo 

Makuja Raumalta -osiossa kerromme ajankohtaisia asioita Rauman alueen kahviloista ja ravintoloista sekä esittelemme paikallisia alan yrityksiä.

Jukka Koivula ikuisti vuonna 1984 tauluksi Kontion pihakahvilan, joka oli aikanaan Rauman ensimmäinen pihakahvila. Kontion "vanha emäntä" Marja Laaksonen esittelee taulua. Kuva: Sanna Seppälä

Perinteikäs Kontion kahvila Kuninkaankadulla juhlii tänä keväänä nelikymppisiään. Nykyisin vanhaksi emännäksi esittäytyvä Marja Laaksonen kaivaa esiin nipun vanhoja valokuvia ja lehtileikkeitä. Kuvissa Marja ja Pertti Laaksonen vastaanottavat onnitelukukkia kahvilan avajaisissa vuonna -82. Porista Raumalle muuttanut pariskunta oli ostanut Kontion leipomon yhdeksää vuotta aiemmin.

– Ihan ensimmäinen myyntipiste avattiin -77 Kauppakadun kulmaan. Tuohon aikaan tuoretta ruisleipää jonotettiin aina lauantaisin kadulle saakka, Laaksonen muistelee.

– Sopivaa kahvilan paikkaa olimme hakeneet jo jonkin aikaa, kunnes saimme vinkin Feren omistamasta kiinteistöstä, jossa silloin oli Vakkurin kukkakauppa. Lähdimme oitis katsomaan tilaa, jossa oli vastassa kirkkaan vihreät seinät, lastulevyillä peitetyt ikkunat sekä piha täynnä suutarin romuja.

Nuori arkkitehti Jukka Koivula teki piirustukset kahvilaa varten. Kondiittorimestari Pertti Laaksosella pysyi kädessä niin kaulin kuin vasarakin, joten hän teki remonttia paljon itsekin osaavan kirvesmiesryhmän kanssa.

"Olimme kiertäneet pitkin Eurooppaa hakemassa vaikutteita tulevaan kahvilaamme."

– Olimme kiertäneet pitkin Eurooppaa hakemassa vaikutteita tulevaan kahvilaamme. Niistä sitten pikkuisen piti ottaa pois, mutta erityisesti miljööhön halusimme eurooppalaista meininkiä.

– Tuohon aikaan kahvilat Raumalla olivat baareja, kuten Peltola ja Sinisalo. Konditoria-kahvila oli se, jota me tavoittelimme. Ihmiset puhuivatkin ensin meistä, että “onpa hieno paikka, varmaan se on niin kallis, ettei sinne voi mennä.”

Pian kuitenkin asiakkaat huomasivat, ettei se niin kallis ollutkaan, mutta tuotteet olivat kyllä erilaisia. Kahvilasta löytyi mm. konvehtivitriini ja kahvipavut jauhettiin itse. Myös espressokeitin hankittiin jo -80-luvulla.

– Olimme myös valmiit pitämään ovemme auki myös lauantaisin ja sunnuntaisin.

Tuttavuuksia ja elämänkumppaneita

– Tässä on vuosien varrella syntynyt lukuisia uusia tuttavuuksia. Ja sama on käynyt monille asiakkaillekin. Jotkut ovat jopa löytäneet elämänkumppanin kahvilastamme. Tiedän myös monia, jotka käyvät isovanhempiensa jalanjäljissä Kontiolla kahvilla. Ihan niin kuin meitä tekijöitäkin on jo kolmessa polvessa.

"Jotkut ovat jopa löytäneet elämänkumppanin kahvilastamme."

– Nuorena vanhainkodin suurtalousemäntänä haaveilin, että meillä olisi joskus oma pieni kahvila, jonka takana olisi leipomo. En osannut silloin kuvitellakaan, että jonain päivänä olisin vastuussa yli 50 henkilön työpaikasta, niin kuin useasti varsinkin kesäaikaan on ollut.

Mutta mikä on Kontion kahviloiden menestysresepti?

– Sanoisin, että se on oma oleminen, kädentaito, tietotaito ja ahkeruus. Ja mieli avoimena joka paikkaan. Myös henkilökunnan koulutus ja jatkuva tuotekehitys ovat olleet tärkeitä tekijöitä, Laaksonen luettelee reseptin ainesosia.

#YhdessäOlemmeRauma