Kirkkoherran lempipaikat Raumalla

Kaupallinen yhteistyö: Rauman seurakunta

valtteri-virta-rauman-seurakunta
Rauman uusi kirkkoherra Valtteri Virta toivoo seurakuntalaisten kertovan toiveistaan rohkeasti ja tulevan mukaan ideoimaan ja tekemään kirkosta yhdessä merkityksellinen juuri heille. Kuva: Sanna Seppälä

Valtteri Virta on juuri astunut Rauman kirkkoherran kookkaisiin saappaisiin. Vaikka titteli kuulostaa hienolta, hän on kuitenkin varsin maanläheinen tyyppi ja jalat tiukasti Rauman maaperällä. Kurkistimme hieman tittelin taakse ja tiedustelimme Virralta hänen kotikaupunkinsa lempipaikkoja.

– Näin syntyperäisenä raumalaisena Pyhän Ristin kirkko on minulle luonnollisesti hyvin tärkeä paikka. Minut on vauvana kastettu, nuorena konfirmoitu ja aikuisena vihitty juuri täällä. Lisäksi olen saanut pappisvihkimyksen juuri tähän seurakuntaan ja nyt sain myös kutsun tulla johtamaan kotiseurakuntaani.

Virran mukaan kirkkoon liittyy yleisesti isoja, merkityksellisiä hetkiä ihmisen elämässä. Monelle se tulee vastaan vain elämän suurissa iloissa ja suruissa.

– Siellä se kirkon torni kuitenkin aina loimottaa kaupungin taustalla, muistuttaen meitä niistä syvistäkin asioista, jotka eivät aina tavallisessa arjessa ole läsnä.

– Kyllä se vetää hiljaiseksi, kun miettii, miten paljon merkityksellisiä asioita onkaan tapahtunut näiden kiviseinien sisällä jo 500 vuoden ajan. Seinät suorastaan henkivät ikiaikaisuutta. Oma työni on vaikuttaa siihen, että Pyhän Ristin kirkko on vielä seuraavankin 500 vuoden päästä tärkeä paikka tuleville sukupolville.

rauman-jäähalli
Valtteri Virta on viettänyt pikkupojasta asti paljon aikaa Rauman jäähallilla. Kuva: Sanna Seppälä

Jäähallilla koetaan suuria tunteita

Toinen Virralle tärkeä paikka Raumalla on tietysti jäähalli. Hän on pikkupojasta asti käynyt hallilla katsomassa pelejä ja kannustamassa oman kylän poikia.

– Jäähallilla on koettu suuria tunteita, niin karvaita pettymyksiä kuin iloa ja riemuakin. Rauman Lukko ja siihen liittyvät tunteet yhdistävät kaupunkilaisia. Jääkiekko on tämän kaupungin tapa elää todeksi se, mitä kaivataan: yhteisöllisyyttä, onnistumisia sekä pettymysten käsittelyä.

Valtteri Virta on junnuna pelannut itsekin, kuten niin monet paikalliset pikkupojat. Jääkiekon merkitys on suorastaan kirjattu raumalaisiin geeneihin.

mökki-saaressa
Valtteri Virran yksi lempipaikoista on suvun omistuksessa oleva saari ja kesäpaikka Sorkanlahdella. Kuva: Kirsi Furst

Merellä irtautuu arjesta

Kolmanneksi lempipaikakseen Virta nostaa meren ja Rauman saariston. Hänen suvullaan on pieni saari nimeltä Krosola ja kesäpaikka Sorkanlahdella, jossa hän on viettänyt lapsesta asti paljon aikaa.

– Saaressa pääsee konkreettisesti irti arjen kiireistä ja hälystä, ja se on hyvin vapauttava tunne. Jo kymmenen minuutin venematkalla irtautuu ihan eri tavalla, kuin jos mökille pääsisi autolla.

” Saaressa pääsee konkreettisesti irti arjen kiireistä ja hälystä, ja se on hyvin vapauttava tunne.”

Valtteri Virta rakastaakin luonnon rauhaa, joka saaressa ympäröi. Meren merkitys on hänelle, kuten monille muillekin raumalaisille jotain sellaista, mitä kaikki eivät ymmärrä.

– Pieni tyttäremmekin tässä kerran pohti, ettei voisi kuvitella lapsuutta ilman mökkeilyä merellä. Rakkaus mereen ja saaristoon kulkee sukupolvelta toiselle.


KUKA?

Valtteri Virta, 38

Syntyperäinen raumalainen, lapsuudenkoti Unajassa

2007 pappisvihkimys Rauman seurakuntaan

Ura Rauman seurakunnassa, 2020–2021 Kokemäellä viransijaisena

2021 Rauman kirkkoherraksi

Perheessä vaimo ja 2 tytärtä

Luonto ja eräretkeily lähellä sydäntä


raumanseurakunta.fi

#YhdessäOlemmeRauma