Keulahahmo Janne Rantala: Laaja-alaista apua kaikille tarvitseville

Kaupallinen yhteistyö: Osuuskauppa Keula 

Ruoka-apu on hyvä keino saada apua tarvitsevat ihmiset ovesta sisään. Tämän jälkeen heidät voidaan ohjata oikeanlaisen avun piiriin.

Rauman Seudun Katulähetys ry tekee tärkeää työtä asunnottomien, työttömien ja vähäosaisten hyväksi. Toiminnanjohtaja Janne Rantalan mukaan päivittäin kohdattavia ihmisiä on yli 200. Tukiasunnoissa asuu 35 asukasta.

– Otamme vastaan kaikki, jotka ovesta tulevat ja ohjaamme heidät oikeanlaisen tuen piiriin. Annamme apua kaikille sitä tarvitseville, Rantala kertoo.

Palveluihin kuuluu muun muassa lastensuojelun kautta tulevien lasten ja nuorten harrastusryhmiä, sekä yli 17-vuotiaille tarjottavaa koulutus- ja työllistämistoimintaa. Osuuskauppa Keula on kumppanina Diginuoret-hankkeessa, jossa kehitetään kahden vuoden aikana 100 nuoren digitaitoja.

– Tänä vuonna koulutusten kautta suoritetaan noin 120 osanäyttötutkintoa eri aloilla. Järjestämme myös etsivää nuorisotyötä sekä matalan kynnyksen kohtaamispaikkatoimintaa.

Ovi on auki – apua tarjotaan kaikille sitä tarvitse.

Alueellista hyvinvointia ihmisläheisesti

Keula on Rauman Seudun Katulähetykselle tärkein yksittäinen yhteistyökumppani. Ruoka-apua jaetaan Raumalla viikoittain noin 300-400 kassillista ja Keula lahjoittaa vuositasolla ruoka-apua noin 400 000 euron edestä.

– Ruoka-apu on keino saada apua tarvitsevat ihmiset ovesta sisään. Tämän jälkeen tehtävämme on ohjata heidät oikeanlaisen avun piiriin. On tärkeää, että meidät löytää keskeisiltä paikoilta, joihin on helppo tulla, Rantala painottaa.

– Keula mahdollistaa toimintaympäristön, jota ilman emme saisi ihmisiä avun piiriin ja sitä kautta takaisin jaloilleen. Yhteistyömme on ketterää, ja perustuu ajankohtaisiin ja paikallisiin tarpeisiin. Arvot ovat vahvasti mukana kaikessa tekemisessä.

Ruokaa hakevat kuljettajat suorittavat Keulan mahdollistamana logistiikka-alan osatutkintoja. Leipäjonoissa ruokakasseja jakavat kuntouttavan työtoiminnan ihmiset. Näin autettavista tulee auttajia.

– Tällä tavalla meidän asiakkaamme työllistyvät leivänjakajiksi ja se motivoi heitä eteenpäin toimien hyvänä ensiaskeleena takaisin työelämään.

Keula lahjoittaa vuositasolla ruoka-apua noin 400 000 euron edestä.

Vapaa-aika vierähtää jäällä

Rantala näkee työssään yksinäisyyttä ja syrjäytyneisyyttä. Hänelle perheen yhteinen aika on tärkeää.

– Olen mukana poikani jääkiekkojoukkueen valmentajana, ja se vie suurimman osan vapaa-ajastani. Tyttäreni kanssa käymme soitinvalmennuksessa sekä jalkapalloharjoituksissa. Itse harrastan kestävyysurheilua eli maratoneja ja triathloneja.

Perheellisenä miehenä Rantala kertoo käyttävänsä päivittäin Keulan palveluita. Nelihenkinen perhe kerryttää vuositasolla mukavasti Bonuksia, joista irtoaa vähän säästöönkin.

– Lähikauppamme on S-market Kehätie. Sieltä löytyy aivan loistava palveleva lihatiski. Lisäksi olemme ryhtyneet vaimoni kanssa säästämään. Laitamme S-tilille joka kuukausi pienen summan syrjään tulevaa varten.

Janne Rantala oli juuri vieraana Osuuskauppa Keulan podcastissa. Kuuntele Jannen kuulumiset osoitteessa www.keula.fi/podcast.

LUE KAIKKI KEULAHAHMO-JUTUT OSOITTEESSA WWW.KEULAHAHMO.FI

#YhdessäOlemmeRauma