Joulupukki matkaa kohti vihreää aluetta
Joulu kurkistelee jo kulman takaa, joten Korvatunturilla valmistaudutaan vuoden kiireisimpään aikaan. Tunnelmat ovat sesongin alla odottavaiset.
– Koko vuoden kovat kiireet huipentuvat. Juhannusta, lakisääteisiä lomia ja viikonloppuja lukuunottamatta, tontut ovat ahkeroineet yötä päivää. Kirjeitä on tullut paljon ja toivelistat ovat pitkiä, Joulupukki hymyilee.
Pukki vieraili marraskuun alussa Rauman Prisman jouluavauksessa. Pitkät jonot saivat valkoparran takana piilottelevat huulet hymyyn.
– Osuuskauppa Keulan toimialue kuuluu kartalla niin sanottuun joulukuusen vihreään alueeseen. Se tarkoittaa sitä, että kaikki yli 31 000 Keulahahmoa ovat olleet äärimmäisen kilttejä. Tontut ovat kirjanneet monta hymyilevää emojia paksuun kiltteyskirjaan.
Hyvät yhteydet ja matkan varren mainiot palvelut takaavat Joulupukille mukavan aattomatkan. Matkaa taitetaan joko ilmassa, maantiellä tai merellä.
– Porot odottavat jo lähtötelineissä, traktorin renkaisiin on asennettu ketjut ja ilmatyynyaluksen pumppaus jalkapumpulla kävi hyvästä voimistelusta. Todennäköistä on, että Petteri Punakuono johdattaa meidät tänä vuonna lasten luokse, Joulupukki paljastaa.
– Aiomme pysähtyä ihailemassa täysin uudistunutta Laitilan liikekeskusta sekä Pyhärannan Salea. Siitä seuraava varikkopysähdys on ABC Kortelassa, jossa tankataan sekä reki että pukki. Ensin mainitulle sähköä ja jälkimmäiselle glögiä ja piparkakkuja. Ja puhdas reki on puoli-iloa, joten ennen ja jälkeen lahjojen jaon menopeli pestään Tallikedolla.
Kaikkia lahjoja tontutkaan eivät tee itse. Tällöin apuun tulevat Rauman Prisman kattavat vapaa-ajan osastot. Kantamuksia keventää mukavasti lahjakortit.
– Tontut ovat Rauman reissuillaan hakeneet lahjakortteja esimerkiksi Amarillosta ja Emotionista. Kaiken kaikkiaan S-ryhmän lahjakortit ovat käteviä, sillä ne käyvät myös esimerkiksi Säkylän ja Eurajoen S-marketeissa. Samalla reissulla he poikkeavat kahvilla uusitussa Lapin Salessa, onhan Lappi heille niin rakas nimi.
Kotiin ei pukinkaan sovi mennä tyhjin käsin, joten hän kaartaa aattoillan päätteeksi Euran S-marketiin, jonka noutopisteeltä rekeen nousee muorin etukäteen tilaamat jouluruuat. Kun kattava kierros päättyy, poikkeaa pukki vielä Kauttuan Salella hakemassa omat matkaeväät.
– Keskitän ostoksemme Keulan toimipisteisiin. Olen S-Pankin asiakas ja maksan aina S-Etukortti Visalla. Sehän käy kaikkialla maailmassa, aina Kiinasta Australiaan. Ja maksutapaedulla jää rahaa, jolla voi ostaa myös anopille lahjan. Tyytyväinen anoppi tarkoittaa tyytyväistä muoria, ja tyytyväinen muori mukavaa ja lämmintä joulua.
LUE KAIKKI KEULAHAHMO-JUTUT OSOITTEESSA WWW.KEULAHAHMO.FI