Herkän hetken häirintä

Kaupallinen yhteistyö: Rauman teatteri

Onnistunut näytelmä vaatii useiden ihmisten saumatonta yhteistyötä, jotta kaikki palaset loksahtavat kohdalleen. Tässä sarjassa tutustutaan Rauman teatterin ihmisiin ja tarinoihin näyttämöltä ja sen takaa.

mona-lehtola
Mona Lehtola on kuulunut Rauman teatterin kalustoon koko 2000-luvun. Kuva: Sanna Seppälä

“Teimme Lallis-musikaalia, jossa oli mukana Pauli Hanhiniemi orkestereineen. Näytelmässä oli tietty välimusiikki, joka toimi monessa kohdassa merkkinä esimerkiksi lavasteiden vaihdolle. Sama musapätkä toimi myös iskuna Hanhiniemelle lähteä lavalle.

Esityksessä oli meneillään varsin herkkä kohtaus, jossa Mikko Töyssy ja Tiia Ollikainen olivat petipuuhissa. Pariskunnan kohtaus tapahtui sellaisen avattavan kulissin sisässä.

Minä ja Hanhiniemi oltiin lämpiön puolella odottelemassa vuoroamme. Yhtäkkiä Pauli säntäsi kohti lavaa aivan väärässä kohtaa. Me muut kyllä tajusimme, että nyt ei ollut sen aika, mutta emme pystyneet estämään tarmokasta Paulia.

Paulin tulo estradille ei jäänyt keneltäkään huomaamatta, sillä hän vielä törmäsi kovalla ryminällä tuohon avattavaan kulissiin, jonka keskellä Mikko ja Tiia kuhertelivat. Kaikki suorastaan jähmettyvät katsomaan, miten tilanne ratkeaa. Pauli otti homman haltuun kuitenkin tyynen rauhallisena ja sanoi pariskunnalle aavemaisella äänellä: “Olen teidän pahin painajaisenne” ja samalla avasi kulissit sepposen selälleen.

Yleisöllekään ei jäänyt epäselväksi, että tätä kohtausta ei ollut ihan näin kirjoitettu, ja kaikki remahtivat nauruun. Paitsi Pauli, joka liihotteli paikalta kummituksen lailla.

Se mitä yleisö lavalla näkee, on vain jäävuoren huippu. Kulissien takana sattuu ja tapahtuu kaikenlaista, välillä hauskoja sattumuksia, mutta toisinaan siellä koetaan myös todella surullisia hetkiä. Kerran Kuubalaisen serenadin väliajalla tuli tieto erään työryhmämme jäsenen omaiselle sattuneesta vakavasta onnettomuudesta. Näytös olisi pitänyt keskeyttää, jos hän ei olisi päättänyt jatkaa kaikesta huolimatta loppuun asti. Se tunti on ollut yksi urani raastavimpia.”


KUKA? 

Nimi: Mona Lehtola

Tosielämän rooli: Näyttelijä, kolmen lapsen äiti, Rauman teatterissa koko 2000-luvun

Motto: Kaikesta selviää

Aina ennen näytöksen alkua minä… kävelen roolin läpi näyttämöllä eli teen itselleni kartan näytöksen kulusta. Usein myös kasataan takahuoneessa palapeliä Ninni Kekin kanssa.

Näyttelen mieluiten roolissa, jossa… on elämänmakua. Eli ei mitään puhdasta yhtä tyylilajia, vaan sellaista, johon katsoja voi samaistua sekä nauraa ja liikuttua yhtäaikaa.


Rauman teatterissa syksyllä 2021:

Fingerpori, Pirtumiehet, Varasto

Liput ja lisätiedot:

raumanteatteri.fi

#YhdessäOlemmeRauma