Puutarhanhoito pitää mielen virkeänä

Kevät tulee vallitsevasta koronapandemiasta huolimatta. Siemen-Florassa ovi käy tiuhaan ja piha-alueella nostellaan muun muassa multasäkkejä peräkärryihin.

– Puutarhapuoleen tämä tilanne ei kauheasti vaikuta. Uskon, että ihmiset viihtyvät nyt jopa normaalia enemmän ulkona, joten puutarhanhoito tarjoaa varmasti iloa monen arkeen, Janne Ylivuori sanoo.

Leuto talvi ja aikainen kevät mahdollistavat puutarhanhoidon aloittamisen jo aiempia vuosia aikaisemmin. Maa ei ole päässyt kunnolla routaantumaan, mikä omalta osaltaan helpottaa istutustöitä.

– Kukkaa ja lannoitetta liikkuu nyt paljon. Tähän aikaan vuodesta kestosuosikkeja ovat orvokit ruukuissa ja amppeleissa. Meillä on runsaasti erilaista istutettavaa sekä esimerkiksi laaja valikoima piha-, muuri- ja koristekiviä, joiden avulla rakennat viihtyisän ja arvokkaan näköisen pihapiirin.

Papinhaankadun väriloistossa on huomioitu tarkoin riskiryhmään kuuluvat. Palvelua saa myös puhelimitse ja tuotteet kuljetetaan tarvittaessa kotipihaan.

– Meillä on paljon tuotteita piha-alueella ja isossa myymälätilassa, joten sitä kautta täällä voi liikkua huolettomasti. Tulemme palvelemaan vaikka sinne kotipihalle, jotta jokaisella on mahdollisuus saada palvelua. Puhelimella saa aina kiinni ja voimme laittaa laskun vaikka sähköpostilla kontaktien minimoimiseksi.

Kukat, lannoitteet ja leikkurit kotiinkuljetettuna

Nyt kun ihmisillä on aiempaa enemmän aikaa vietettäväksi kotona, herää monelle halu toteuttaa pitkään suunnitelmissa ollut pihapiirin kunnostustyö. Ammattilaiselta voi kysellä monenlaisia vinkkejä.

– Pihanhoitovinkit ovat luonnollisesti iso osa asiakaspalveluamme. Neuvomme esimerkiksi puiden leikkaamisessa sekä lannoite- ja torjunta-aineiden valinnassa ja käytössä. Täältä saa aina apua, kannattaa kysellä rohkeasti, Ylivuori toteaa.

Siemen-Floran laajasta valikoimasta löytyy myös esimerkiksi ruohonleikkureita moneen lähtöön.

– Uusia leikkureita voi tulla katsomaan paikan päälle, tai mikäli kuuluu riskiryhmään, voi malleihin tutustua etukäteen maahantuojien nettisivuilla ja olla sen jälkeen yhteydessä meihin puhelimitse tai sähköpostitse.

– Meiltä laitteet saa aina valmiiksi käyttökuntoon kasattuna. Sekä uusille että vanhoille leikkureille on myös kotiinkuljetuspalvelu. Toimitamme uuden leikkurin pihalle tai vaihtoehtoisesti noudamme ja palautamme huolletun leikkurin.

Ylivuori muistuttaa, että raitis ulkoilma pitää mielen virkeänä. Tästä syystä pihatyöt ovatkin hyvää virikettä jatkuvaan kotona olemiseen.

– Olen positiivinen ihminen ja uskon, että elämä alkaa jossain vaiheessa varmasti palautumaan normaalitilaan. Synkkyyteen ei saa vajota. Ulkotiloissa on aina hyvä olla, Ylivuori hymyilee.

Siemen-Flora palvelee asiakkaitaan osoitteessa Papinhaankatu 12, arkisin klo 9.00-18.00 ja lauantaisin 9.00-15.00. Palveluihin voit tutustua osoitteessa www.siemenflora.fi ja puhelimitse sinua palvellaan numerosta 02 838 78 100.

#YhdessäOlemmeRauma