Puuseppä taikoo ideat kalusteiksi
Kaupallinen yhteistyö: Puusuti Oy
Kotimaisen käsityön arvostus on selkeästi ollut nousussa jo jonkin aikaa. Tämän on huomannut myös puualan artesaani, puuseppä Marko Seppälä Puusutista. Rauman Vasaraisilla toimiva Puusuti valmistaa yksilöllisiä huonekaluja ja muita kalusteita käsityönä massiivipuusta.
– Kysyntä on kasvanut tasaisesti koko ajan, ja kyselyjä tulee jopa pääkaupunkiseutua myöten, kuutisen vuotta Puusutia luotsannut Seppälä kertoo.
– Erilaiset massiivipuiset pöydät ovat tällä hetkellä suosituin artikkeli, mutta teen toki paljon muutakin. Tuolit, penkit, kaapit, hyllyt ja kokopuiset keittiöt, kaikki onnistuu, puuseppä luettelee.
Laadukkaista materiaaleista perinteisin liitoksin tehtävät huonekalut kestävät paitsi käyttöä, myös aikaa. Suomalainen design yhdistettynä viimeisteltyyn kädenjälkeen takaavat onnistuneen ja ajattoman lopputuloksen.
Puusuti valmistaa kalusteet mittatilauksena suoraan asiakkaan käyttötarpeisiin ja tilaan sopiviksi. Yhdessä suunnitellen saadaankin aina aikaan paras mahdollinen tuote.
– Asiakkaalla on tarve tai idea ja minun tehtäväni on jalostaa se valmiiksi tuotteeksi.
Mittatilaustöiden lisäksi Puusuti tuottaa omaa Luannikas-mallistoa, johon kuuluu mm. pöytiä, penkkejä ja tasoja. Myös oma tuolimalli, Duuva, löytyy valikoimasta. Sitä, kuten kaikkia muitakin tuotteita voidaan valmistaa halutusta puulajista halutulla käsittelyllä, mikä varmistaa yksilöllisen jäljen myös valmiissa mallistossa.
Mutta miksi teettää huonekalu tai keittiö puusepällä, kun kaupasta saa valmiitakin?
"Siinä saa laadun, käytettävyyden sekä tyylikkään ulkonäön samassa paketissa."
– Teettämällä juuri omien toiveiden ja mittojen mukainen tuote ei tarvitse tehdä kompromisseja. Siinä saa laadun, käytettävyyden sekä tyylikkään ulkonäön samassa paketissa. Se on myös ekologinen valinta, sillä kunnon puusta valmistetut kalusteet kestävät isältä pojalle. Säännöllisellä huoltamisella ja pintakäsittelyllä elämisen jäljet saadaan tarvittaessa häivytettyä.
Lue yhden asiakasperheen tarina täältä.