Parasta juuri nyt: Lahjakortti, joka ei vanhene
Alusasuliike Helmi on monen muun Vanhan Rauman liikkeen tavoin supistanut aukioloaikojaan. Eteenpäin mennään viikko kerrallaan.
– Kyllä aika meinaa ajoittain käydä vähän pitkäksi, kun olen tällä hetkellä liikkeessä päivät yksin. Onneksi tulee jonkun verran soiteltua muiden yrittäjien kanssa, sillä yhteisöllisyys ja vertaistuki antaa paljon voimaa näinä aikoina. Myös asiakkailta saatu tuki on todella arvokasta, Tinja Koivuviita kiittelee.
Helmestä voi esimerkiksi ostaa lahjakortin itselle, jos vielä ei ole tarvetta uusille tuotteille, mutta haluaa tukea yli 30-vuotiasta yritystä. Lahjakortti on myös oiva lahjaidea äitienpäiväksi.
– Tarjoamme ostetut lahjakortit vanhenemattomana, ilman määriteltyä voimassaoloaikaa. Lahjakortin voi siis käyttää juuri silloin, kun itselle parhaiten sopii.
Jos tarvetta uusille alus- tai yöasuille on nyt, mutta kuuluu riskiryhmään tai haluaa varmistaa olevansa ainut asiakas liikkeessä, Helmi tarjoaa mahdollisuuden omaan shoppailuaikaan aukioloaikojen ulkopuolella. Tuotteita voi myös selata ja tilata Facebookin kautta – toimitus on ilmainen.
– Somesta näkee jonkin verran tuotetarjontaa. Aivan kaikkea sinne ei kuitenkaan tule laitettua, joten kannattaa ihmeessä kysyä ja kertoa toiveensa, niin katsotaan mitä löytyy, Koivuviita hymyilee.
- Osoite: Kauppakatu 15, 26100 Rauma
- Puhelin: 02 822 9055 / 040 841 9995 (Tinja Koivuviita)
- Sähköposti: tinja.koivuviita@alusasuliikehelmi.fi