“Nykyajan puutarhabuumi on helppous”

Kaupallinen yhteistyö: Siemen-Flora

Janne Ylivuori, Siemen-Flora
Janne Ylivuori on omalta osaltaan ollut kasvattamassa Siemen-Florasta monipuolista puutarha-alan myymälää. Taustalla hääräilevät pojat Juuso, Matias ja Samuli. (Kuva: Sanna Peräntie)

Raumalainen puutarha-alan yritys Siemen-Flora on palvellut alueen kuluttajia ja yrityksiä jo yli 75 vuoden ajan. Monipuoliseksi puutarhakeskukseksi vuosien saatossa kasvaneessa Siemen-Florassa on huomattu, että kevään 2020 jälkeen ihmiset ovat entistäkin enemmän halunneet satsata kotiensa viihtyvyyteen.

Näyttävät ja viihtyisät ulkoalueet ovat olleet useissa kotitalouksissa ajankohtaisia kehityskohteita. Piharakentamisen ja upeiden istutusten lisäksi puutarhakoneet, tänä kesänä erityisesti akkukäyttöiset, ovat tehneet hyvin kauppansa.

–Pihabuumi on hieno juttu. Nyt eletään aikaa, jolloin puutarhakauppias innostuu oikein toden teolla, pitkään Siemen-Floran yrittäjänä toiminut Janne Ylivuori sanoo vierellään perheyrityksen nuorempi väki Juuso, Matias ja Samuli.

He kuvailevat, että pihojen näyttävyyden lisäksi ihmiset arvostavat nykyään erityisesti helppoutta.

–Nykyajan puutarhabuumi on helppous. Pihakiviä myydään jatkuvasti yhä useampaan pihaan ja taimipuolella haetaan näyttävää ja erikoista, mutta kokonaisuutena halutaan helppoutta ja hyvännäköistä lopputulosta. Sanotaan niin, että nyppiminen ei kaikkia ihmisiä kiinnosta, Ylivuori kuvailee.

Kotoilubuumi näkyy myös vihersisustuksen suosion kasvuna. Yrityksille Siemen-Flora tekee esimerkiksi viherkasvihuoltoja, istuttaa kesäkukka-asetelmat ja kuljettaa kukat perille. Helppoutta tämäkin.

Sanotaan niin, että nyppiminen ei kaikkia ihmisiä kiinnosta.

Omalta osaltaan helppoutta tarjoavat myös nykyaikaiset puutarhalaitteet. Siemen-Florassa on huomattu, että akkukäyttöisten laitteiden suosio on kasvanut edelleen rajusti. Esimerkiksi robottiruohonleikkureita on tänäkin kesänä asennettu taas kiihtyvään tahtiin.

–Moni tykkää päästöttömyydestä, hiljaisuudesta ja siitä, ettei ole käyntiinvetelyä. Kaikki helppo aina kiinnostaa. Etenkin nuorempi sukupolvi arvostaa yksinkertaisuutta ja helppoutta, mutta kyllä näillä akkukoneilla joutuu sentään vielä itse työt tekemään, Juuso Ylivuori naurahtaa.

Akkulaitteiden valikoima on kasvanut monipuoliseksi. Esimerkiksi Stihliltä löytyy akkusahaa, akkutrimmeriä, akkupensasleikkuria, akkupuhallinta ja akkuruohonleikkuria. Nykyään akkukoneet toimivat samoilla akuilla, mikä on helpottanut asiakkaita todella paljon, jos vaikka omistaa useita laitteita.

Robottileikkurien osalta Siemen-Flora tarjoaa sikälikin helppoutta, että laitteen saa täysin “avaimet käteen” -toimituksena, jonka jälkeen ei tarvitse muuta kuin nauttia leikkurin tekemästä hyvästä työnjäljestä.

–Robottiruohonleikkuri tekee erittäin nätin leikkuujäljen. Se leikkaa usein ja vähän kerrallaan, joten jälki on tasaista. Samalla se pitää nurmikon hyvässä kunnossa, nurmikko pysyy hyvin lannoitettuna eikä sammaloidu. Ja onhan sitä kiva katsella, kun robotti tekee työn, Ylivuoret huomauttavat.

Helppoutta on sekin, että Siemen-Floran huolto palvelee ympäri vuoden.

–Huollon avulla säästyy monelta ongelmalta, kone pysyy kondiksessa eikä omistajan tarvitse kesken puutarhatöiden kiroilla, Janne Ylivuori naurahtaa.

Siemen-Floran tarina

Papinhaassa jo kolmisenkymmentä vuotta toiminut Siemen-Flora Oy omaa pitkät perinteet. Janne Ylivuori kertoo, että yrityksen tarinan on aloittanut hänen isoisänsä Olavi 1940-luvulla. Jannen isä Erkki otti hommat haltuun Olavilta ja kehitti yritystä merkittävästi 70- ja 80-luvuilla.

–Yrityksellä on historia, josta voi olla ylpeä. Toiminta lähti pienestä liikkeelle Monnassa. Pappa kävi torilla myymässä kasveja, Ylivuori selvittää.

Toiminta on kasvanut pikku hiljaa nykymittoihin. Papinhakaan Siemen-Flora Oy muutti vuonna 1990 uudet komeat tilat rakennettuaan.

–Keskitimme silloin kaikki toimintomme Papinhakaan. Arkkitehti teki hyvää työtä, sillä edelleen monet kehuvat tilojamme – ja ovathan ne tosi toimivat.

Perheyrittäjyydestä hänellä on pelkästään positiivista sanottavaa.

–On hienoa, kun teemme tätä porukalla ja firmalla on pitkä historia. Yrittäjä voi itsekin välillä vähän lomailla, koska pojat ovat jo mukana toiminnassa ja meillä on erinomainen henkilökunta, Ylivuori hymyilee.

www.siemenflora.fi

#YhdessäOlemmeRauma