Laadukkaat kiveykset kestävät aikaa ja käyttöä

Kaupallinen yhteistyö: Asennuskivi Oy

Pihakiveyksillä saa kodin pihalle kauneutta ja käytännöllisyyttä. Aaltoilevat ja rypyläiset kivien pinnat suosittuja.

Jouko Helin, Asennuskivi Oy

Ammattitaidolla toteutetut kotipihan kiveykset takaavat käytännöllisyyttä ja kauneutta, mutta ne tarjoavat myös mahdollisuuden erilaisille aktiviteeteille. Esimerkiksi lasten pihapelit nousevat aivan uuteen loistoon, kun pelialustana on kestävät kivet.

– Piha-alueilta halutaan entistä enemmän toiminnallisuutta. Näin ollen on tärkeää huomioida pitkäikäisyys ja kovankin käytön kestävät kiveykset. Ammattilaisen tietotaito esimerkiksi kallistusten ja pihamuotoilun osalta nousee tärkeään asemaan, Jouko Helin Asennuskivi Oy:ltä sanoo.

– Jos verrataan esimerkiksi asvalttiin, niin kyllähän kiveykset tuovat pihaan huomattavasti enemmän kauneutta. Kivien avulla pystytään luomaan pihapiiriin erilaisia rajoja ja linjoja.

Pihakivetys omakotitaloon

Suomessa lämpötiloissa on vuoden aikana isoja vaihtelevuuksia, joten myös tämä asia on syytä ottaa huomioon.

– Jos esimerkiksi kiveys painuu alas, on se helppo korjata. Vastaavassa tilanteessa asvalttiin tulee halkeamia ja tällöin on vedettävä kokonaan uusi pinta. Toki kiveyksiinkin on syytä tehdä vuosihuolto, eli saumat on hyvä puhdistaa vaikka painepesurilla kerran vuodessa.

Ulkotilojen sisustaminen on viimeisten vuosikymmenien aikana kasvanut merkittävästi. Kuten kaikessa muussakin sisustustyössä, myös kiveyksissä tietyt asiat nousevat trendeiksi.

– Tällä hetkellä asennetaan paljon reunakiviä sekä erilaisia kivisarjoja, joissa on ladottavana kolmea tai neljää erikokoista kiveä.

Aaltoilevat ja rypyläiset pinnat ovat nyt kovassa suosiossa. Myös eri väristen kivien yhdistelemistä käytetään paljon.

Ammattilaisen tekemät kiveykset kestävät aikaa. Asennuskivi Oy:llä on takanaan jo yli 30 vuoden kokemus monipuolisista kivitöistä. Raumalaisyritys tekee kokonaisuuden asiakkaalle helpoksi.

– Toteutamme esimerkiksi kulkutiet, muurit, aidat, verhoukset ja erilaiset rinneratkaisut. Suunnittelemme, teemme pohjatyöt ja kivien asennuksen joko tilaajan tai meidän hankkimistamme materiaaleista, Helin kertoo.

Ota nämä asiat huomioon:

1. OMAT TARPEET
Ensisijaisen tärkeää on miettiä, minkälaiseen käyttöön kiveykset halutaan. Selkeät kulkuväylät ja pihalla olevien autojen määrä kannattaa miettiä ennakolta. Samoin kuin esimerkiksi se, kuinka paljon halutaan säilyttää nurmikkoa ja muuta viheraluetta.

2. OMAT MIELTYMYKSET
Paras tapa tutustua omiin mieltymyksiin on kuljeskella naapurustossa ja eri asuinalueilla. Kun katselee jo tehtyjä pihakiveyksiä, näkee erilaisia kivimalleja ja toteutustapoja, joista on helppo poimia omaa silmää parhaiten miellyttävät vaihtoehdot.

3. HYVÄ SUUNNITTELU
Suunnitteluvaiheessa on mietittävä tarkoin, minkälaiset pohjatyöt tulee tehdä. Tällöin huomioidaan muun muassa se, mihin suuntaan tehdään kallistukset, jotta sadevesi menee oikeaan suuntaan. Myös kivien asennuskorkeus tulee miettiä. Hyvä suunnittelu takaa omalta osaltaan sen, että kiveys kestää aikaa ja käyttöä.

4. KÄYTÄNNÖLLISYYS
Pohdi jo hyvissä ajoin, halutaanko pihalle esimerkiksi istutuksia. Tällöin voidaan tehdä samalla kertaa niin muurit, kukka-altaat kuin vaikkapa pyykkitelineen kiveykset.

5. AMMATTILAISEN APU
Kuuntelemme asiakkaidemme toiveita, tuomme mukaan oman kokemuksemme ja vinkit. Huolehdimme siis kiviasennukset kokonaisuudessaan aina suunnittelusta toteutukseen avaimet käteen -periaatteella.

#YhdessäOlemmeRauma