Asuntojen kysyntä ylittää nyt tarjonnan

Rauma LKV:n Aki Ruohomäki, Hanna-Leena Kurumaa, Jukka Saarinen ja Pasi Ketola

Viimeiset puolitoista vuotta ovat olleet vauhdikasta aikaa asuntomarkkinoilla. Maaliskuussa 2020 elettiin koronapandemian pahinta kiihtymisvaihetta, jolloin käytännössä koko maailma hiljeni kuin napin painalluksella. Kaupankäynti kiihtyi kuitenkin lähes yhtä nopeasti muutamassa kuukaudessa.

– Kysyntä kasvoi käytännössä viime vuoden kesällä ja on jatkunut siitä lähtien hyvänä. Tällä hetkellä ollaan tilanteessa, jossa kysyntää on enemmän kuin tarjontaa. Listoillemme mahtuisi enemmän kohteita kuin mitä niitä on juuri nyt tarjolla, Rauma LKV:n Aki Ruohomäki kertoo.

Siinä missä vielä kaksi vuotta sitten kaikkia asuntoja oli Raumalla myynnissä noin 700 kappaletta, on sama lukema tällä hetkellä enää reilut 400. Kun matkustamisen mahdollisuudet ovat vähentyneet, ihmiset ovat halunneet panostaa entistä enemmän koteihinsa.

– Omakotitalojen menekin kasvu on näkynyt selvästi. Vuonna 2020 omakotitaloja oli Raumalla myynnissä noin 240, on niitä nyt vain noin 100. Omakotitaloja on myyty kahden vuoden aikana todella paljon, vaikka niitä on tullut tasaisesti myös lisää myyntiin, Pasi Ketola sanoo.

– Uudelta asunnolta halutaan nyt myös enemmän tilaa, sillä näin etätyöaikana työskennellään paljon kotona. Jos ennen haettiin esimerkiksi kolmen huoneen asuntoa, halutaan siihen nyt yksi huone lisää työskentelytilaksi, Hanna-Leena Kurumaa lisää.

Rauma LKV:n toimisto sijaitsee Vanhan Rauman sydämessä, Kauppakadun ja Pappilankadun kulmassa.

Jouluksi uuteen kotiin

Viime aikoina on puhuttu myös jonkinasteisesta kesämökkibuumista. Mökkejä liikkuu Raumalla harvakseltaan, sillä usein ne siirtyvät sukupolvelta toiselle.

– Etenkin sellaisista mökeistä, jotka sijaitsevat autotien päässä ja meren rannassa, halutaan pitää kiinni. Maanmittauslaitoksen mukaan Raumalla myydään noin kymmenen mökkiä vuodessa. Korona nosti määrää hieman, mutta ei merkittävästi, Jukka Saarinen taustoittaa.

– Mökkejä kysytään paljon, joten jos sellaisen omistaa ja on siitä valmis luopumaan, niin etenkin hyväkuntoisille mökeille riittää kysyntää. Meillä on Rauma LKV:n nettisivuilla hakuvahti-palvelu, jonka avulla saa ilmoituksen kun toivomuksia vastaava kohde löytyy, oli kyseessä sitten mökki, omakotitalo tai muu asunto, Ruohomäki vinkkaa.

Joulu kolkuttelee jo kotiovella. Mikäli mielii vielä jouluksi uuteen kotiin, on se kohteesta riippuen mahdollista.

– Asuntokauppoja tehdään toisinaan hyvinkin nopealla aikataululla. Joulukuu on myös siinä mielessä hyvää aikaa, että ihmisillä on paljon muita asioita hoidettavana, joten esimerkiksi pankkiin pääsee usein melko nopeasti, Ruohomäki muistuttaa.

Uuteen vuoteen 2022 katsotaan Rauma LKV:lla positiivisin silmin.

– Tulevat ajat näyttävät kohtuullisen hyvältä. Kun ajatellaan tulevia lähivuosia, niin hyvin suurella todennäköisyydellä korkotasoon ei tule merkittäviä muutoksia, eli se pysyy historiallisen matalana. Kun samaan aikaan asuntojen hintataso on kohtuullinen, on omistusasuminen monella tapaa entistäkin kannattavampaa, Ruohomäki painottaa.

Rauma LKV toivottaa jokaiseen tupaan rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta 2022!

KUKA: Rauma LKV
MISSÄ: Kauppakatu 7, Vanha Rauma
www.raumalkv.fi, 050 413 7323
MILLOIN: Toimisto avoinna arkisin klo 9.00 – 16.30

#YhdessäOlemmeRauma