Parasta juuri nyt: "Asiakkaamme inspiroivat meitä joka päivä"

Vanhan Rauman viihtyisässä ympäristössä, osoitteessa Kuninkaankatu 5 sijaitsee Arispon pieni paitapaino sekä painon yhteydessä oleva idyllinen Arispon Paitapuoti.

Ari Lehti, Arispon paitapaino

Painomestari Ari Lehti toimi vuosikymmenet urheiluvälinekauppiaana, josta monet paikalliset hänet muistavatkin. Arispon Paitapainoa Ari on pyörittänyt vuodesta 2004 ja "tullista tullut" Leena Pihlanen siirtyi finanssialalta mukaan toimintaan vuonna 2016.

– Minulla on edelleen urheilu lähellä sydäntä, joten meiltä onkin saatavana runsas valikoima myös urheiluun liittyviä asuja.
Jokainen paita ja vaatekappale on kuin tyhjä taiteilijan taulu johon suurella rakkaudella loihdimme asiakkaamme haluaman tekstin tai kuvan, Lehti kertoo. 

Ari kertoo, että hänen ja Leenan inspiraatio lähtee asiakkaista, ja uusia ideoita tuleekin mieleen koko ajan.

– Uusinpana ideana on turvaliivi, jonka eräs hoiva-alan yritys meiltä tilasi. Tekstissä kehotetaan pitämään riittävä turvaväli, sillä hoiva-alan työntekijät käyvät kaupoissa riskiryhmiin kuuluvien asiakkaidensa puolesta. Tällöin on erityisen tärkeää huolehtia riittävästä turvavälistä ja muutenkin ohjeidenmukaisesta toiminnasta.

Liivi on myynnissä Arispon verkkokaupassa: https://kauppa.arispo.com/fi/tuote/21360990

Arispon turvaliivit
Jos näet lukea liivin alareunassa olevan tekstin, olet liian lähellä.

Arispo on painanut vuosien mittaan erilaisia vaatteita ja tuotteita sadoille yrityksille, joten logotiedostot löytyvät usein varastosta valmiina.

– Joustava ja ratkaisukeskeinen palvelumme on se valtti, jolla haluamme asiakkaitamme hemmotella. Toivotamme kaikki seuraamaan some-kanaviamme, ostoksille verkkokauppaamme ja liikkeeseenkin sitten kun liikkuminen on taas suotavaa, Lehti päättää.

#YhdessäOlemmeRauma