Yrittäjyys vei mennessään

Elävään keskustaan tarvitaan meitä jokaista, sillä yhdessä olemme Rauma. Tässä juttusarjassa tutustumme paikallisiin yrittäjiin, jotka omalta osaltaan tekevät tärkeää työtä koko kaupungin elinvoimaisuuden eteen.

manu-aadeli
Manu Aadeli on istunut vuoden verran Fashion Finlandin hallituksessa. FAFIn toimikunnissa hän pääsee kehittämään muotialaa valtakunnallisesti. Kuva: Sanna Seppälä

Kuvitellaan tilanne, että kaikki kaupungin putiikit sammuttaisivat valonsa ja vetäisivät verhot ikkunoihin. Miltä kaupunki näyttäisi?

– Kyllä kivijalkakaupoilla on aivan keskeinen rooli siinä, miltä kaupungin keskusta näyttää. Melko lailla kuolluthan se kaupunki ilman olisi, toteaa kohta 30 vuotta vaatekauppaa Raumalla pyörittänyt Manu Aadeli Westlookista.

Nykyään Westlookin kivijalkamyymälän rinnalta löytyy myös verkkokauppa. Se toimii näyteikkunana omille asiakkaille ja mahdollistaa shoppailun kellonajasta huolimatta.

– Kaupanteko on universaalisti siirtynyt paljon verkkoon. Toivottavasti nuorempi sukupolvi, jolle nettishoppailu on tuttua, ymmärtää silti kivijalkaliikkeiden merkityksen. Ne pitävät keskustan elävänä ja tarjoavat töitä myös monelle nuorelle. Näin veroeurotkin jäävät omaan kylään.

Aadelin mukaan Vanha Rauma tarjoaa otolliset puitteet yrittämiselle. Keskustamme kestää hyvin vertailun muihin vastaavan kokoisiin kaupunkeihin ja tarjoaa myös lähes sadunomaiset puitteet erilaisten tapahtumien järjestämiselle. Esimerkkinä tästä viime vuonna koronan vuoksi Vanhan Rauman näyteikkunoihin siirretty muotinäytös Sparkling Weekend. Tapahtuma sai huikean vastaanoton ja pääsemmekin nauttimaan näytöksestä taas tulevana lauantaina 6.11.

Vanhan Rauman erikoisliikkeet houkuttelevat valikoimillaan ja palvelullaan asiakkaita niin Turusta, Tampereelta kuin Helsingistä asti.

– Helsingissä ei oikeastaan edes ole tämäntyyppistä liikettä, josta kaikki nämä brändit löytyisivät helposti saman katon alta.

Intohimo muotiin vei yrittäjäksi

– Olen aina ollut kiinnostunut muodista ja vaatesuunnittelusta. Taideteolliseen korkeakouluun pääsy jäi puolen pisteen päähän, ja uusintayritys jäi tekemättä. Suunnittelupuoli jäi sille tielle, mutta kiinnostus muotiin ei hiipunut. Vuonna 1994 tarjoutui tilaisuus Westlookin ostamiseen. Tartuimme vaimon kanssa tähän tilaisuuteen, ja aloimme kehittää liikettä toivomaamme suuntaan.

Eron jälkeen vuonna 2009 liike jäi yksin Aadelille. Aina tähän syksyyn saakka hän paahtoi kahta työtä. Nanun koulussa tehdyn työpäivän jälkeen päivät jatkuivat omassa yrityksessä. Viikonloppuisin oli aikaa kierrellä katsomassa mallistoja ja tehdä tilauksia tulevalle sesongille.

"En ole koskaan pelännyt työntekoa, ja tuntejahan yrittäjä ei laske."

– Kun 50 vuotta tuli mittariin, päätin, että nyt on aika jättää kaupungin virka ja ryhtyä päätoimiseksi yrittäjäksi. Yrittäjyys vei mennessään.

– En ole koskaan pelännyt työntekoa, ja tuntejahan yrittäjä ei laske. Vähintään pää raksuttaa koko ajan. Vaikka työpäivät venyvät usein pitkiksi, on yrittäjyydessä kuitenkin kiehtovaa se tietty vapaus. Parasta työssä on kuitenkin tyytyväinen asiakas.

Intohimo muotiin ja alan hektisyys ovat myös asioita, jotka saavat Aadelin silmät kiilumaan uuden malliston edessä vielä 27 vuoden jälkeen. Tyhjää ei kalenterista juurikaan löydy, sillä sesongit rytmittävät vuotta mukavasti.

Kiinnostus muotialaan vei raumalaisen kivijalkakauppiaan vuosi sitten myös Fashion Finlandin eli FAFIn hallitukseen mukaan. Aadeli ei tosin koskaan itse pyrkinyt tähän alan arvostettuun luottamustehtävään, vaan pyyntö ehdolle asettumiseen tuli yllätyksenä myös Aadelille itselleen.

"Vielä enemmän ihmeissäni olin, kun tulin valituksi."

– Vielä enemmän ihmeissäni olin, kun tulin valituksi. Mutta olihan se hieno tunne, että luottamusta löytyy. Minut haluttiin mukaan tuomaan kivijalkakauppiaan näkemystä Kehä ykkösen ulkopuolelta.

– FAFIssa ollaankin oltu ihmeissään, miten hyvässä hengessä raumalaiset kauppiaat puhaltavat yhteen hiileen erilaisten tapahtumien järjestämiseksi ja keskustan kehittämiseksi. Täällä ei lasketa toisten pusseja, vaan asiakkaat pidetään visusti tulliaidan sisäpuolella, yhdessä palvellen.

Rauma ja paikalliset yrittäjät saavat pitkän linjan kauppiaalta vuolaita kehuja, mutta huolen aiheitakin Aadelilla on. Erityisesti hän pohtii sitä, mistä saadaan jatkajia ikääntyvien yrittäjien tilalle. Nuoria yrittäjiä pitäisi saada houkuteltua paljon lisää tulevina vuosina. Kehityskohteena hän näkee myös yhtenäisyyden lisäämisen. Yhteiset aukiolot vähintään sesonkeina ja tapahtumissa olisivat suuri voimavara.


 

WESTLOOK LUKUINA

Rauman Wild Westlook Oy

Merkkivaatteiden erikoisliike

Perustettu 1994

Liikevaihto 1 milj. €

Työntekijöitä 3 kokopäiväistä ja 1 osa-aikainen

#YhdessäOlemmeRauma