Yhteinen sinikeltainen tarina – patsaat puettiin Lukon pelipaitoihin

Jääkiekko saa käytännössä kaikki raumalaiset puhaltamaan aivan ainutlaatuisella tavalla yhteen hiileen. Kyseessä on yksi hyvä esimerkki siitä, että yhdessä olemme Rauma.

Lukko taistelee parhaillaan Suomen mestaruudesta Liigan finaaleissa TPS:n kanssa. Sinikeltaiset ovat vain voiton päässä siitä kaikkein kirkkaimmasta. Seuran tähän mennessä ainoa mestaruus tuli vuonna 1963, joten pitkä odotus saattaa päättyä jo tänään.

Raumalaiset ovat eläneet Lukon mukana tiiviisti koko playoffs-taipaleen ajan. Värit ovat näkyneet katukuvassa ja Lukko-aiheiset kappaleet soineet kaupungintalolla aina voittopelien jälkeen. Viimeisimpänä kaupunkialueen patsaat saivat ajankohtaisen vaatetuksen.

Rauman kaupungintalolla liehuu pitkä rivi Lukko-lippuja. Voittopelien jälkeen tornista kuullaan Lukon maalilaulu, eli ruotsalaisyhtye Europen Final Countdown.
Kanaalin Kolme Sulotarta ovat pukeutuneet Kristian Pospisilin, Pavol Skalickyn ja Lukas Klokin pelipaitoihin.
Alfred Kordelinin rintakuva kantaa Toni Koiviston pelipaitaa.
Rauma Flikk katselee Hauenguanossa kohti toria yllään Aleksi Saarelan pelipaita.
Kuninkaankadulla Hj. Nortamon muistomerkki on saanut ylleen puolustaja Vili Saarijärven paidan.
Naulanmäen Helsingintorilla Nyplääjäpatsas nyplää pitsiä maalivahti Lassi Lehtisen paidassa.
Kanali Helm saa vappuisin valkolakin ja pudotuspelien kunniaksi Lukko-kapteeni Heikki Liedeksen pelipaidan.
Fransiskaanipatsas Pyhän Ristin kirkon edustalla on puettu Robin Pressin pelipaitaan. (Kuva: Sari Pettersson)
Kaupunginkirjaston ja teatterin läheisyydessä sijaitseva Uneksija on puettu Mikko Petmanin paitaan. (Kuva: Sari Pettersson)
Tasala Vilkk ja Hakkri Iiro tähystävät keskuspuistossa sinikeltaisissa väreissä.
Tasala Vilkk ja Hakkri Iiro tähystävät keskuspuistossa sinikeltaisissa väreissä.
Lukon liput liehuvat liikekiinteistöissä, asuinhuoneistoissa ja autoissa.
Rauma – kiekkokaupunki

#YhdessäOlemmeRauma