Vedetään yhtä köyttä

Elävään keskustaan tarvitaan meitä jokaista, sillä yhdessä olemme Rauma. Tässä juttusarjassa tutustumme paikallisiin yrittäjiin, jotka osaltaan tekevät tärkeää työtä koko kaupungin elinvoimaisuuden eteen.

pekka palmu seisoo silmälasit kädessään
Pekka Palmu on luotsannut Silmäoptikot Palmua jo yli neljän vuosikymmenen ajan. Kuva: Sanna Seppälä

Silmäoptikot Palmun yrittäjä Pekka Palmu on monelle tuttu hahmo Rauman katukuvassa. Viime vuonna nelikymppisiään juhlinut optikkoliike on seisonut jykevästi Kuninkaankadulla Spärrin talossa miltei alusta asti. Liike on kuitenkin kaikkea muuta kuin paikalleen jämähtänyt. Uusin teknologia ja jatkuva kouluttautuminen pitävät Palmun henkilökuntineen ajan hermolla.

– Elettiin 70-luvun loppua, kun Sarkkisen Einon kanssa tutustuttiin Optikko-opistossa. Meitä oli kaksi nuorta miestä haaveineen perustamassa yritystä. Pari vuotta kuljettiin samaa polkua, sitten Eino lähti omalle polulleen, Palmu kertoo Silmäoptikoiden synnystä.

– Olen syntynyt ja kasvanut yrittäjäksi, se on minulle se normi tapa elää. Yrittäjäperheen lapsena totuin siihen, että vanhemmat olivat aina liikkeessä.

Pitkän yritysiän salaisuus?

– Ykkösasia on ilman muuta henkilökunta, kaikki ne ihmiset, jotka ovat olleet meillä töissä. Jotain olemme tehneet oikein, kun Sallakin on viihtynyt meillä jo 26 vuotta. Ilmeisesti niitä asiakkaita, jotka tykkäävät tavastamme tehdä töitä, on riittävästi.

– Meillä on myös iso pyrkimys tehdä asioita oikein. En sano, että olisimme aina oikeassa, mutta korjaamme niin kauan, kun on korjattavaa. Eräänkin asiakkaan laseja korjattiin kuuteen kertaan, ennen kuin ne olivat hyvät ja lopuksi palautin vielä rahatkin, koska tunsin, että homma oli mennyt aivan mönkään.

"Ilmeisesti niitä asiakkaita, jotka tykkäävät tavastamme tehdä töitä, on riittävästi."

Palmulle on alusta asti ollut selvää, että talosta löytyy koulutetun ja kokeneen henkilökunnan lisäksi parhaat saatavilla olevat laitteet sekä sellaiset kehysmerkit ja linssit, joita ei muilla ole. Hintamielikuva heistä saattaakin tästä syystä olla kallis, mutta Palmu korostaa, että lasien hinta riippuu täysin valituista ominaisuuksista ja edullisiakin vaihtoehtoja löytyy.

Palmua itseään innostaa vielä vuosien jälkeenkin ennen kaikkea ihmiset ja näiden silmät. Hän saa kiksejä siitä, kun löytää silmistä jotain, mitä kukaan muu ei ole ratkaissut ja pystyy auttamaan ihmistä näkemään mukavasti ja helposti.

Aktiivinen kehittäjä

Pekka Palmu on tunnettu myös monista luottamustoimista niin optisen alan järjestöissä kuin yrittäjäjärjestöissäkin. Mikä pitää miehen näin aktiivisena?

– Jos en olisi kiertänyt kaikkia niitä optisen alan kissanristiäisiä, ei Palmu olisi sellainen, mikä se nyt on. Menomatkalla Helsinkiin tai Rovaniemelle on ollut aikaa pohtia, mistä tapaamisessa puhutaan ja kotimatkalla taas sitä, mitä siellä päätettiin ja miten se vaikuttaa meihin. On monia asioita, joita kukaan muu ei ole vielä edes miettinyt, kun me olemme jo tehneet sen.

Paikallinen järjestötoiminta taas vetää Palmua puoleensa, koska yrittäjät ovat tärkeässä roolissa siinä, että kaupunkikeskusta pysyy elävänä.

– Isäni aikanaan sanoi, että “tuo matonen talo on meidän. Jotta sen arvo säilyy, sen ympäristön tulee kehittyä.”

– Kun Vanha Rauma 30 vuotta sitten valittiin maailmanperintökohteeksi, sen tärkein peruste oli se, että alue on elävä. Kaikki tahot lienevät yhtä mieltä siitä, että Vanhan Rauman pitää säilyä, mutta miten se käytännössä toteutetaan, kun maailma ja kauppa on muuttunut radikaalisti viimeisten kolmen vuoden aikana?

Syynä rakennemuutokseen on paitsi korona, myös digitalisaatio ja globalisaatio.

– Kuinka 60 neliön kokoiseen liiketilaan Vanhan Rauman sydämessä voi mahtua sellainen valikoima, josta saa sellaisen liikevaihdon, jolla pystyy maksamaan kaikki velvoitteet ja lisäksi saamaan siitä palkkaa?

Pysyäkseen elävänä Vanha Rauma kuitenkin tarvitsee näitä pieniäkin yrityksiä. Myös teollisuus tarvitsee näitä pieniä putiikkeja ja palveluita, sillä työvoima ei viihdy kylässä, jossa ei ole elävää keskustaa ja monipuolisia palveluita.

Kissa pöydälle

Palmulla onkin oma näkemyksensä siitä, kuinka asioita pitäisi kehittää. Hänen mukaansa kaupungin pitäisi ottaa isompi rooli, ja katsoa asioita vähän kauempaa.

– Kaupunki voisi koota ja koordinoida pienempiä porukoita, jotka pohtisivat, mitä kukin voisi omalta osaltaan tehdä elinvoimaisuuden lisäämiseksi. Näitä voisivat olla kauppakamari, yrittäjät, oppilaitokset. Asiat pitäisi nähdä kokonaisuutena niin, että kaikki vaikuttaa kaikkeen.

“ Asiat pitäisi nähdä kokonaisuutena niin, että kaikki vaikuttaa kaikkeen.”

Hyvänä esimerkkinä rajat ylittävästä yhteistyöstä Palmu pitää Lumen-valotaidetapahtumaa. Siinä olivat mukana sekä kaupunki, järjestöt että yritykset.

– Lisäksi näkisin, että tämän kokoisessa kylässä meidän kaikkien pitäisi vetää yhtä köyttä, eikä hajauttaa kenttää. Esimerkiksi yrittäjäyhdistyksiä on useita ja kaikki koettavat sinnitellä omillaan. Yhdistämällä toimijoita saman kattojärjestön alle rahoja voitaisiin käyttää järkevämmin niin, että tämän päivän yrittäjät voisivat paremmin.

– Kaikkien ei tarvitse olla samaa mieltä, mutta keskustella pitäisi voida ja hakea yhdessä se paras tapa tehdä asioita.

Rakentavasta kritiikistä huolimatta Palmu on erittäin tyytyväinen Raumaan paikkana yrittää. Mukavat ihmiset, hyvät virkamiehet, hyvän kokoinen kylä, siinä hyviä puolia.

– Paras, minkä minä tiedän, hän tiivistää.


Silmäoptikot Palmu Oy

Optisen alan erikoisliike

Perustettu 1981

Liikevaihto 700 000

Työntekijöitä 5

#YhdessäOlemmeRauma