Rakkaudesta romuun

Tapaamme Suomen kapeimmalla kadulla ihmisiä, joilta haluamme kysyä, mitä heille kuuluu. Ehdota haastateltavaa: paperilehti@bonde.fi

Niina Koivula istuu jakkaralla Kitukränni-katu takanaan
Niina Koivula on viime vuoden Mestaritekijä. Kuva: Sanna Seppälä

Viime syksyisen Mestaritekijä-sarjan finaalin vienyt kädentaitaja Niina Koivula istahtaa tällä kertaa kertomaan kuulumisiaan. Koivula työskentelee Prisman palvelutiskillä ja pyörittää sivutoimisesti omaa sisustusalan yritystään. Kesäisin hän avaa pihansa Rauman Kollassa Avoimet Puutarhat -tapahtumassa.

Koivula on viime keväästä lähtien varjellut tarkkaan salaisuuttaan. Maaliskuussa varmistui, että hän on mukana Mestaritekijä-ohjelmassa, kuvaukset pidettiin toukokuussa ja vasta syyskuussa hän sai kertoa olevansa edes mukana ohjelmassa. Suu piti edelleen pitää supussa vielä joulukuun finaalijaksoon asti, jolloin lopullinen salaisuus vihdoin paljastui.

– Siinä vaiheessa se oli itselle jo niin vanha juttu, että ei oikein tajunnut edes sitä hypetystä. Vain ihan lähipiiri tiesi, sillä pakkohan se jollekin oli kertoa, muuten olisin revennyt.

Koivula oli ennen kuvauksia ja vielä ensimmäisen kuvausviikon jälkeenkin aivan varma, että hän tippuu ensimmäisten joukossa.

– Kun sain tietää muut osallistujat, ajattelin, että en kyllä mene nolaamaan itseäni sinne. Onneksi tulin järkiini ja ymmärsin, että oma vahvuuteni on nimenomaan monipuolinen osaaminen.

Pari vuotta sitten työn ohessa sisustusalan artesaaniksi opiskellut Koivula nauraa, että häneltä on kysytty useasti, että “vieläkö olet siellä kaupassa töissä”.

– Näin on justiinsa hyvä. Viihdyn työssäni ruokatorilla, eikä tarvitse stressata elannosta. Rakas harrastus saa ainakin toistaiseksi pysyä harrastuksena, sillä luovuus kärsii, jos sillä olisi pakko työllistää itsensä.

"Näin on justiinsa hyvä."

Koivula tietää vähän liiankin hyvin, mitä liika stressi ja ylikuormitus tekevät ihmiselle. Hänellä on takanaan loppuunpalaminen entisessä työssään maatalouslomittajana. Kaksi vuotta kestäneen totaalisen pohjakosketuksen jälkeen hän vaihtoi alaa ja sai uuden alun. Tuo aika oli sekä kamalinta että myös parasta, mitä Koivulalle on koskaan tapahtunut.

– Olen aina ollut sellainen kiltti tyttö, jonka on vaikea sanoa ei. Nykyään pystyn onneksi paremmin suhteuttamaan, mikä antaa tarpeeksi ja mikä taas vie liikaa.

Koivulan luovuutta inspiroi romu, ruoste ja rakkaus. Uudet ja kiiltävät tavarat eivät vaan ole hänen juttunsa. Kierrätysmateriaalit säästävät paitsi rahaa ja luontoa, ovat myös paljon persoonallisempia.

– Jos vanhan tavaran tuunaus antaa niille uuden, järkevän käyttötarkoituksen, niin miksi siis ei. Vanhoista hopealusikoista tehdyt korut ovat hyvä esimerkki nurkkiin unohdetun tavaran uudesta elämästä. Eikä kaikkia ideoita tarvitse itse keksiä, niitä on netti pullollaan, hän kannustaa.


KUKA?

Niina Koivula

Raumalainen kädentaitaja, myyjä ja sivutoiminen sisustusalan yrittäjä

Mestaritekijä 2021 voittaja

Rakastaa romua ja haluaa antaa vanhoille tavaroille uuden elämän

Osallistuu  kesäisin Avoimet puutarhat -päivään

#YhdessäOlemmeRauma