Näin Vanha Rauma päihitti Porvoon maailmanperintökisassa

Vanha Rauma on ollut 30 vuotta Unescon maailmanperintökohteena, minkä ansiosta tuhannet turistit löytävät paikan vuosittain. Paperilehti selvitti, mitkä tekijät aikanaan veivät Vanhan Rauman tässä kisassa maaliin asti. Pahin kilpailija loppumetreille asti oli Vanha-Porvoo. Vyyhti lähti aukeamaan Messenger-puhelulla Gran Canarialle. Rauman kaupungin jo eläköitynyt neuvonta-arkkitehti Kalle Saarinen vastasi purjeveneestään.

– Taustalla oli useita henkilöitä ja asioita, jotka myötävaikuttivat lopulliseen päätökseen valita Vanha Rauma Unescon maailmanperintökohteeksi. Yhdeksi tärkeäksi lenkiksi nostaisin Museoviraston silloisen rakennushistorian osaston johtajan, Pekka Kärjen. Säveltäjä Toivo Kärjen pojan rakkaus Raumaan juonsi 1960-luvulta, kun hän oli täällä mukana torin arkeologisissa kaivauksissa, Rauman kaupungilla pitkän uran neuvonta-arkkitehtina tehnyt Kalle Saarinen selvittää.

– Toki hiljaista puurtamista oli tehty pienen työryhmän kanssa jo 70-luvun lopulta, jolloin tulin kaupungin palkkalistoille. Nuori arkkitehti Jukka Koivula valmisteli säilyttävän asemakaavan 1981, ja se on yhä edelleen voimassa oleva kaava alueella. Tosin uusi kaava on tekeillä.

Lisäksi arkkitehdit Reino Joukamo, Leevi Nurmi ja Irma Tyllilä sekä museonjohtaja Anna Nurmi-Nielsen kuuluivat pieneen piiriin, jotka pohtivat käytännön toimenpiteitä, miten Vanha Rauma saataisiin säilymään.

Kaksi tärkeää tekijää vaikuttivat päätökseen

Saarinen haluaa nostaa esiin kaksi tekijää, jotka olivat merkittävässä roolissa valintaa tehdessä. Asukkaat, jotka halusivat vaalia vanhoja talojaan sekä suunnitelmallinen korjaustyö.

Vanhan Rauman asukkaat olivat itse aktiivisia ja valmiita satsaamaan kiinteistöjensä kunnostukseen. 1974 perustetulla Vanha Rauma Yhdistyksellä olikin voimakas vaikutus asenteisiin ja historiallisten tietojen keräämiseen. Pari vuotta myöhemmin perustetun Vanha Rauma Säätiön kautta kyettiin antamaan halpakorkoista lainaa ja avustuksia kunnostus- ja entisöintitöihin.

– Vanhan Rauman portit olivat myös aina avoinna vierailijoille. Unescon raatiakin kierrätettiin 80-luvun lopulla alueen taloissa katsomassa, ja he olivat ihmeissään, että tämähän on todellisuutta, eikä mikään näytös. Raati oli myös vaikuttunut valmiuksista, joita Raumalla oli korjausrakentamiseen sekä matkailun edistämiseen.

“He olivat ihmeissään, että tämähän on todellisuutta, eikä mikään näytös” - Kalle Saarinen

– Konfliktejakin oli, varsinkin joidenkin kauppiaiden kanssa, mutta niistä selvittiin puhumalla. Suurin pelko oli, että alue museoituisi ja kaupankäynti hiljentyisi.

Toinen merkittävä tekijä Saarisen mukaan oli se, että Raumalla oli pitkään tehty suunnitelmallista pohjatyötä vanhan puukaupunginosan säilyttämiseksi perusparannuksen keinoin.

– Laadin vuosittaiset korjaussuunnitelmat vanhoja perinteisiä rakennustapoja kunnioittaen. Hengittävät rakenteet ja vesikattojen kunnostaminen olivat avainasemassa lahovaurioiden ehkäisyssä, ja tällä saralla riitti muovin valtaamalla vuosikymmenellä töitä. Talotohtori Panu Kailan opit tulivat ahkeraan käyttöön ja yhteistyö Museoviraston kanssa vakiintui.

– Loimme Koivulan Jukan kanssa yhteistuumin selkeän toimintatavan ja keräsimme vuosien ajan tietoa alueen rakennuskannasta ja pidimme kirjaa korjaustöistä. Näin meillä oli valmista materiaalia esittää Museovirastolle, kun luokitusta arvokkaista alueista alettiin tehdä.

Pohjoismainen yhteistyö tärkeässä roolissa

Penkoaksemme asiaa vähän vielä syvemmältä kilautimme myös Saarisen mainitsemalle Pekka Kärjelle. Hän muistelikin lämmöllä aikaa, jolloin Suomen ensimmäisiä kulttuurihistoriallisesti arvokkaita kohteita esitettiin kansalliseen aieluetteloon.

– Suomi liittyi hieman jälkijunassa kansainväliseen maailmanperintösopimukseen, vuonna 1987. Norjassa oli muutamia kohteita ollut jo 70-luvulla ja saimme sieltä kannustusta lähteä mukaan, Museoviraston edustajana toiminut Kärki kertoo.

“Unescon kulttuuriosaston edustaja Anne Raidl kävi Raumalla jo alustavassa vaiheessa tarkastamassa paikat. Siinä me kahlasimme kylmässä sateessa ja rännässä, mutta positiivinen lausunto heltisi” - Pekka Kärki

Pohjoismainen yhteistyö oli muutenkin merkittävässä roolissa aielistaa suunniteltaessa.

– Mietittiin siinä porukassa, että kukin maa olisi kovin pieni yksinään täyttämään ankaratkin kriteerit, mitä maailmanperintökomitea esityksiltä vaati. Niinpä valmistelimme alustavan luettelon yhdessä muiden Pohjoismaiden kanssa. Päätimme esittää yhtä puukaupunkia, joka edustaisi kattavasti koko pohjoismaista kaupunkikulttuuria.

– Unescon kulttuuriosaston edustaja Anne Raidl kävi Raumalla jo alustavassa vaiheessa tarkastamassa paikat. Siinä me kahlasimme kylmässä sateessa ja rännässä, mutta positiivinen lausunto heltisi.

Suomesta päätettiin vuosien valmistelun jälkeen lopulta esittää komitealle Suomenlinnaa ykköskohteena sekä ainakin yhtä puukaupunkia. Tässä vaiheessa myös Verlan pahvitehdas ja Petäjäveden kirkko olivat mukana, mutta ne hyväksyttiin listalle vasta myöhemmin.

Vaihtoehtoina pohjoismaiseksi puukaupungiksi olivat Vanha Rauma sekä Vanha-Porvoo. Lopulta Rauma pesi kilpakumppaninsa eheämmällä kokonaisuudella, autenttisuudella sekä omaleimaisemmalla ympäristöllä. Rauman puolesta puhui lisäksi maltillisempi restaurointi, vilkkaampi liike-elämä sekä hyvin järjestetty korjaustoiminta ja ohjaus.

– Vanhan Rauman tonttijako ja kadut olivat säilyneet Gadolinin 1750-luvulla laatiman kartan mukaisessa asussa, vaikka kaupunki ympärillä oli kasvanut. Myös asenne Raumalla oli positiivinen suojelun kehittämiseen.

Museoviraston pääjohtajan sympatiat olivat aluksi Porvoon puolella, mutta Kärki sai tämän pään käännettyä, koska Rauma oli säilynyt kokonaisuutena paremmin. Kaupunki oli säilynyt yhtenäisenä ja kompaktina 1682 riehuneen tulipalon jälkeen rakennetun tulliaidan piirissä.

– Tärkeä tekijä Vanhan Rauman nimeämisessä ehdokkaaksi maailmanperintöluetteloon oli alueelle laadittu ajanmukainen rakennuskantaa suojeleva asemakaava, joka antoi varmuuden säilymisestä. Asukkaatkin lähes poikkeuksetta tukivat säilyttämispyrkimystä. Monta uutta perhettä hakeutui Vanhaan Raumaan nimenomaan sen kulttuuriperinnön vuoksi, Kärki summaa.

TIESITKÖ TÄMÄN VANHASTA RAUMASTA:

• jokaisella tontilla on oma nimi

• noin 600 puurakennusta

• yli 700 asukasta

• noin 170 yritystä

• yli 600 henkilöä työskentelee alueella

• pinta-ala 29 hehtaaria

Perintöä pitää vaalia

Jututimme myös Rauman kaavoitusarkkitehteja, Mervi Tammea sekä Henri Raitiota. He muistuttavat, että vuodelta 1981 oleva suojeleva asemakaava on aikanaan ollut edistyksellinen, mutta tätä nykyä monin osin vanhentunut. Vanhan Rauman uusi asemakaava on valmisteilla.

Ajantasainen, suojelua edistävä kaavoitus onkin yksi edellytys maailmanperintölistalla pysymiselle. Vanhan Rauman Erityiselin on myös tärkeässä asemassa valvoessaan kaavan toteutumista käytännössä. Porkkanana kiinteistönomistajille Museovirasto myöntää vuosittain noin 150000 euroa maailmanperinnön hoidon avustuksia.

– Pelkkä status ei suojele vielä mitään, vaan siihen tarvitaan lainsäädäntöä, kaavoitusta sekä omistajien tahtoa hoitaa kiinteistöjään, Mervi Tammi kiteyttää.