Karmeita tarinoita repussa

Tapaamme Suomen kapeimmalla kadulla ihmisiä, joilta haluamme kysyä, mitä heille kuuluu. Ehdota haastateltavaa: paperilehti@bonde.fi

saana jaakkola istuu jakkaralla kitukrännin edessä
Toimittaja-kirjailija Saana Jaakkola vetää Raumalla suuren suosion saavuttaneita kummituskierroksia. Kuva: Sanna Seppälä

Kitukrännin tammikuun vieraaksi istahtaa karmivista tarinoistaan tunnettu Saana Jaakkola. Aaveiden Rauma -kirjan kirjoittanut toimittaja vetää hurjan suosion saavuttaneita kummituskierroksia. Hän on myös juuri vastaanottanut Radio Ramonan Kulttuuriklubin myöntämän Vuoden kulttuuriteko 2021 -palkinnon. Vanhan Rauman kummituskierros voitti äänestyksen ylivoimaisin äänin.

– Päätyössäni olen erikoistunut vastuullisesta matkailusta kirjoittamiseen. Osallistuin 2018 kaupunkiopaskurssille, jossa piti tehdä kurssityö jostakin itseä kiinnostavasta aiheesta. Olin aina ihmetellyt, miksi Raumalla ei ollut omaa kummituskierrosta, vaikka tällä keskiaikaisella puutalokaupungilla taatusti olisi tarinoita kerrottavana. Päätin, että jos saan tarinoita kerättyä tarpeeksi, tuon tänne oman kierroksen.

Ja olihan niitä tarinoita. Kun Jaakkola sai ensin yhden ihmisen avautumaan kokemuksistaan, niitä alkoi ilmestyä kummasti lisää. Jo pari vuotta pyörineille kävelykierroksille valikoitui lopulta sellaisia kohteita, jotka sijaitsivat lähellä toisiaan.

Jaakkolan voi nähdä viilettävän mustassa kaavussaan ja maalatuissa kasvoissaan pitkin Vanhan Rauman katuja jopa kahdeksan kertaa viikossa.

– Idea kirjasta sai taas alkunsa, kun John Swallow osallistui kierrokselleni kesällä 2020. Jutellessa kävi ilmi, että hän oli kirjoittanut jonkin verran ja julkaissut myös omakustanteen. Heitettiin siinä ilmoille ajatus kummitustarinoiden koostamisesta kirjaksi. Lopullinen sysäys kirjalle tuli, kun Haamu Kustannuksen edustaja oli kuuntelemassa esitystäni Visit Finlandin tilaisuudessa.

Kirjassa on mukana kymmenen julkista kohdetta, jotta lukija voi mennä myös itse paikan päälle. Kirja toimiikin vähän kuin aavemaisena matkaoppaana Raumalle, ja yksityiskodit on sen vuoksi rajattu ulkopuolelle, vaikka niistäkin tarinoita riittäisi.

Suurin osa kummituskierrosten kävijöistä on paikallisia. Jaakkolan mukaan sekä kirja että kierrokset avaavatkin paljaskonttisille raumalaisille aivan uusia ja yllättäviä puolia heille tutuista ja turvallisentuntuisista rakennuksista.

Yksi kohteista, joissa kummituksiin voi konkreettisesti törmätä on Iso-Tolwane Kuninkaankadulla. Tiloissa toimii tätä nykyä liike nimeltä M&R Lifestyle.


“Raskaan oven takana vanhat, jyrkät puuportaat nousevat kohti rappusten yläpäässä odottavaa ullakon ovea. Portaita kiipeävän ei tarvitse olla erityisen herkkä tunteakseen, kuinka askel askelmalta ahdistava tunne ottaa kehosta vallan. Tilan ilmapiiri on painostava ja pahansuopa, ja se iskee välittömästi sisään astuvan luihin.

Eikä vintin luotaantyöntävä tunnelma ole pelkkää kuvitelmaa – eräs ullakolla käynyt henkilö kertoi häkeltyneenä, kuinka hän selkeästi tunsi selässään voimakkaan tönäisyn, kun alkoi laskeutua portaita takaisin alakertaan.”


– Rauma onkin siitä poikkeava kaupunki, että täällä aaveet mellastavat usein keskellä kirkasta päivää. Ehkäpä entisaikojen porvarit innostuvat, kun kauppa käy, Jaakkola nauraa.

Mutta uskovatko ihmiset oikeasti näihin kummitusjuttuihin?

"En uskonut kummituksiin, ennen kuin tulin Raumalle. Nyt olen muuttanut mieleni.”

– Kyllä moni ajattelee, että en usko, ennen kuin omin silmin näen. Erään kerran minulta kysyttiin kierroksen päätteeksi, että missä varmimmin voisi nähdä oikean aaveen. Ohjasin kysyjät M&R Lifestyleen. Palauteboksiin kilahti myöhemmin viesti: “En uskonut kummituksiin, ennen kuin tulin Raumalle. Nyt olen muuttanut mieleni.”

– Itse olen todistanut yliluonnollisia tapahtumia useita kertoja sekä nähnyt niin valokuva- kuin videotodisteitakin. Rationaalista selitystä yrittää yleensä ensin hakea, mutta toisaalta on kiva, että kaikelle ei selitystä löydy.

– Moni pelkää edelleen hullun leimaa, jos kertoo tällaisista kokemuksista. Minua voikin aina tarttua hihasta, jos haluaa jakaa kokemuksiaan nimettömästi.

#YhdessäOlemmeRauma